Antakaa toisillenne anteeksi

 

Saarna Salpausselän kirkossa 5.11.2023

Matt. 18:15–22

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
    Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
    Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?”
    ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus.

Rakkaat kristityt!

Eilen vietimme pyhäinpäivää. En halua puhua sen enempää pyhäinpäivästä kuin mainiten sen, että aika monien pyhäinpäivään liittyy käyminen hautausmaalla. Moni pysähtyy poismenneen läheisen haudalle tai muulle sellaiselle paikalle, mihin voi asettaa kynttilän ja muistella hetken poismenneitä rakkaita ihmisiä.

Symbolina kynttilä on rukous. Se on meille hyvin tuttua aina täällä kirkossa. Täälläkin kynttilä sytytetään poismenneen muistoksi. Nuo hetket hautausmaalla ovat pysähtymisen paikkoja. On aika muistoille, yhteisille koetuille hetkille.

Ne läheiset, joihin meillä on tai on ollut läheinen suhde ja jota kuvaa keskinäinen rakkaus – nämä läheiset ovat lopulta elämän aarteita. Läheiset ihmiset antavat elämälle sisältöä ja merkitystä.

Reilut neljäkymmentäviisi pappisvuotta olen jättänyt jo taakseni. Noista vuosista noin kaksikymmentä toimin kirkossamme perheneuvojana. Lienee hyvin ymmärrettävää, että noina perheneuvojavuosina monet kerran kohtasin ihmisiä, joilla suuret ongelmat olivat tulleet vastaan nimenomaan kaikkein lähimmissä ihmissuhteissa – siis puolison kanssa. He olivat tulleet etsimään apua.

Ehkä oli vähän kuin koettu tilanne, joka oli verrattavissa Jeesuksen mainitsemaan tilanteeseen. Jos asiaa ei voida sopia kahden kesken – pyydetään ulkopuolinen tai jopa seurakunta avuksi. Jeesuksen kuvaama tilanne tuntuu ensi alkuun jotenkin dramaattiselta, mutta itse asiassa se on aika tavallista. Jos asiat menevät solmuun, kerrotaan tilanne esimerkiksi terapeutille tai seurakunnan työntekijälle.

Usein törmäsin tilanteeseen, jossa pariskunta oli aivan kuin jäänyt jumiin – asiat eivät millään tunnu korjaantuvan. Sattunutta loukkaamista tai jopa pettämistä ei vain voi unohtaa.

Ja niinhän se tietenkin on. Elämässä tapahtuu paljon asioita, joita ei millään voi unohtaa. Tai ne ovat välillä unohduksissa, mutta kuinka ollakaan muisti voi nostaa ne yhtäkkiä esille. Menneisyys ei katoa, historia ei haihdu tapahtumattomaksi. Eikö siis voi antaa anteeksi?

Kun joskus joku pariskunta tuli asiasta keskustelemaan ainoa asia mihin ensisijaisesti pyrin, oli auttaa heitä pysähtymään ja kuuntelemaan toinen toistaan. En siis pyytänyt heitä keskinäiseen väittelyyn siitä kuka on oikeassa. Riita ei pääty riitelemällä, niin kuin ei sota sotimalla. En itse ottanut kantaa  siihen kumpi olisi oikeassa. Enkä pyytänyt heitä unohtamaan. En pyytänyt, koska unohtaminen ei päätöksillä toimi. Unohtaminen ei onnistu, vaikka kuinka päättäisit niin tehdä.

Muistan tällaisen neuvon: ”Älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia.” Ja heti mielikuvissaan miettii, että mitä ihmettä vaaleanpunaista elefanttia. Meidän ajattelumme ja muistimme ei vain ole hallittavissa. Mieli liikkuu – tahtomattakin. Minne milloinkin. Siksi myös muistamme asioita, joita emme välittäisi muistella, vaan pikemminkin tahtoisimme unohtaa. Mutta aina kun päätämme unohtaa, varmasti muistamme.

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu anteeksiantamisesta. Usein ajatellaan, että anteeksi antaminen ja unohtaminen ovat sama asia. Mutta niin ei ole. Unohtaminen tapahtuu, kun on tapahtuakseen, mutta anteeksi antaminen on päätös. Anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen ovat päätöksiä.

Ne ovat päätöksiä, joilla syystä tai toisesta katkenneet välit tahdotaan korjata. Ne ovat kuin sillan rakentamista. Ne ovat päätöksiä, että siitä huolimatta, ettei unohtaminen välttämättä tapahdu, palautetaan yhteys. Toimitaan kuin sillan korjaajina.

Tämän sunnuntain evankeliumissa on mielestäni kyse siitä, että Jeesus näkee kuinka ihminen voi johtaa itsensä ylipääsemättömään ahdinkoon jäämällä syyllisyyden suohon. Häntä on autettava sieltä. Ensimmäinen askel voi olla asian nostaminen esiin. Jeesus sanoi: ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin.”

Jeesus ei ole määräämässä opetuslapsiaan kuitenkaan tuomareiksi osoittelemaan toisia sormillaan: ”Hyi, olet tehnyt väärin.” Hän antaa opetuslapsilleen tehtävän auttaa toisia ulos syyllisyyden suosta. Ja tuo tehtävä ei ole helppo. Joskus tuo auttaminen on kovaa. Sillä tavoin kovaa – että on näytettävä, mitkä ovat ne kahleet, jotka kietovat toista. Vastuun vältteleminen on helpompaa kuin sanoa: Ei. Tässä on raja: tämän rajan ylittäminen ei ole minusta oikein, se loukkaa… Rakkauteen kuuluvat molemmat sanat: kyllä ja ei. Ja ei on niistä se vaikeampi.

Evankeliumissa Jeesus tahtoo rohkaista meitä auttamaan toisiamme vapaaksi elämää kietovista kahleista. Siinä ei ole kyse toisen tuomariksi käymisestä – vaan toisen auttamisesta.

Monessa perheessä vaietaan kipeistä asioista. Olet loukannut minua – mutta minähän nielen tämän. Tiedämme kuinka siinä helposti käy. Siitä ei seuraa hyvää. Jätetään mätä haavaan. Loukkaamisen painaminen jonnekin syvälle ei hävitä sitä, vaan tekee siitä entistä kipeämmän ja tuhoavamman. Anteeksi antaminen on hoitavaa ja elämää kantavaa.

Anteeksi antaminen heijastaa suhdetta Jumalaan. Se, että saamme uskoa synninpäästön sanat todeksi, on yksi elämää kantavista voimista. Jeesus sanoi: ”Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.” Kun me vapautamme toisemme eli annamme toisillemme anteeksi, se koskettaa myös Jumalasuhdettamme. Niin kuin anteeksi antaminen palauttaa yhteyden ihmisten keskelle, niin se palauttaa yhteyden myös Jumalan ja ihmisen välille. Uskon keskeinen kokemus on kokea olevansa armahdettu ja rakastettu.

Pietari innostui kysymään sitä, että kuinka monta kertaa pitää antaa anteeksi. Ihanko seitsemän kertaa. Ja Jeesus vastaa hänelle. Ei suinkaan seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa – eli loputtomasti. Yhä uudelleen tarvittaessa. Jos elämässä halutaan eteenpäin, asioista sovitaan. Rakennetaan silta uudelleen ja uudelleen.

Yhteys elää siellä, missä ei olla täynnä omaa itseä. Yhteys elää siellä, missä sydän tahdotaan keskinäisellä anteeksiantamuksella pitää puhtaana, yhteys elää siellä, missä armahdetaan.

Saarnan alussa viittasin eiliseen pyhäinpäivään ja siihen liittyvään traditioon käydä hautausmaalla muistamassa jo poismenneitä läheisiämme. Yhteys ja rakkaus ei katoa – ei katoa, vaikka maallinen elämä onkin rajallista ja katkaisee konkreettisen yhteyden. Rakkaiden ihmisten merkitys säilyy, vaikka he olisivat jo siirtyneet rajan toiselle puolelle.

”Antakaa toisillenne anteeksi” – tekee meistä aarteen omistajia.