Helluntaihin liittyviä mietteitä

Helluntaista sanotaan, että se on kirkon syntymäpäivä. Tai helluntaista sanotaan, että se on Pyhän Hengen vuodattamisen päivä. Juutalaiset sanoisivat, että se on sadonkorjuun tai lain antamisen juhla. Mutta minun tekisi mieli sanoa, että helluntai on suuri hämmennyksen ja rohkeuden juhla.

Tutussa Apostolien tekojen kuvauksessa kerrottiin:

” Me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja."

He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: "Mitä tämä oikein on?" Mutta jotkut pilkkasivat: "He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä." ”

Huomaan itsessäni suuren imun siihen, että avatessani suuni sanon mitä minun odotetaan sanovan. Tuttuja sanoja. Perinteen mukaisia sanoja. Turvallisia. Vanhoja. On ajateltava niin kuin on aina ajateltu.

Huomaan – kuinka suuri on imu sellaiseen kristillisen uskon tulkintaan, jossa mikään ei muutu. Toistetaan vain sitä, mitä aina on toistettu – tai ainakin viime vuosikymmenet toistettu.

Ensimmäisen helluntain kuvauksessa tapahtuu jotain sellaista, mitä kukaan ei osannut odottaa. Eri puolilta silloista maailmaa Jerusalemiin kokoontuneet ihmiset kuulivat Jeesuksen seuraajien puhuvan omalla kielellään Jumalan suuria tekoja. Kyse ei ollut siis ainoastaan puhumisesta – vaan ehkä jopa ennen kaikkea ymmärtämisestä. Jumalan rakkauden todellisuus avautui aivan uudella tavalla.

Tunnistan suuren kiusauksen sellaiseen kristillisyyteen, jossa jotenkin perusarvona on varmuus. Totuus on kuin naulattuna kiinni johonkin. Totuus näyttää tältä ja tältä. Mutta siellä missä elämästä on tullut muuttumatonta – siellä elämä on muuttunut kuolemaksi. Kaikki elävä on aina muutoksessa, kasvussa.

Opetuslapset eivät voineet pelata varman päälle. He olivat kolme vuotta seuranneet mestariaan, joka joutui toteamaan monet kerrat: ”Te olette kuulleet sanotuksi… mutta minä sanon teille.” Jeesus sanoi aina ”kyllä” – niille, jotka olivat hädässä, sairaina tai syytettyinä. Hän oli rohkeasti ulkopuolisten puolella. Heidän puolellaan, jotka eivät täyttäneet yleistä mittaa. Hän asettui köyhien rinnalle. Mutta hän sanoi myös rohkeasti ”ei”, milloin rakkautta vastaan rikottiin vaikka hyvää tarkoittaen.

Kuinka vaikeaa tämä onkaan. Kuinka helppo on myötäillä aina silloin, kun kristittyjen niskaan sälytetään milloin minkäkinlaisia taakkoja. Ahtaasta tiestä halutaan tehdä vieläkin ahtaampi – ikään kuin varmennukseksi. Vaikka elämään johtava tien ahtaus ei ole siinä, että se on ojitettu käskyillä ja rajoituksilla – tien ahtaus on siinä, että on niin vaikea uskoa, että Jumalan armo ja rakkaus yksin riittävät.

Opetuslapset kokivat, että oli tullut riskin ottamisen aika. Kaikki peliin. Jumalan valtakunta on meidän keskellämme. Jumalan rakkaus särkee raja-aitoja yhä vielä. Kaikki ei ollut selvää vielä helluntaina. Jatkoa seurasi – joitakin vuosia myöhemmin Pietari ja Paavali vielä joutuivat keskustelemaan, onko ihmisen ensin tultava juutalaiseksi ja vasta sitten käännyttävä kristityksi. Evankeliumin kokonaisvaltaisuus etsi vielä muotojaan.

Kuinka suuri kiusaus on tehdä elävästä uskosta kansiin sidottuja oppilauselmia. Kuinka suuri kiusaus on tehdä monimutkaisesta ja monikerroksisesta elämästä yksinkertaista ja tarjota vain helppoja vastauksia. 

Voinko uskoa, että Jumalan Pyhä Henki on tänään aivan yhtä elävä ja raja-aitoja rikkova kuin ensimmäisenä kristittyjen helluntaina. Vieläkö hän oikeasti luo meihin elämän rohkeutta ja iloa. Siitähän oli kyse ensimmäisenä helluntaina.

Hengen vaikutuksesta opetuslapset kokivat syvää rauhaa – elämän ulkoisista olosuhteista huolimatta. Kun olosuhteet olisivat voineet johtaa epätoivoon – he avasivat suunsa ja rohkeasti puhuivat Jumalan suurista teoista – hänen rakkaudestaan kaikkia ihmisiä kohtaan.

Tätä rakasta kirkkoamme arvostellaan välillä hyvinkin rankasti. Milloin siitä, että se on liian ahdas ja milloin siitä, että se on liian avara. Minun uskoni yhä vielä on se, että Jumalan Pyhä Henki johtaa kirkkoaan – vie sitä eteenpäin tässä maailmassa. Siellä, missä rakkaus sykkii – siellä Jumala on Henkensä kautta läsnä.

Miksi helluntai on hämmennyksen juhla? Hyvin yksinkertaisesta syystä. Rakkaus on rohkea. Rakkaus on mielikuvituksellinen. Rakkaus saa aikaan yllätyksiä. 

Paavali kirjoitti korinttilaisille: ”Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.” Vaikka meidän kristillinen uskomme kuuluu maailman suurien kirjauskontojen piiriin – ei usko kuitenkaan luonteeltaan ole kirjauskoa. Uskontunnustuksessa, joka jumalanpalveluksissa yhdessä lausutaan – me emme tunnusta uskovamme Raamattuun. Me tunnustamme aina uskovamme siihen Jumalaan, joka tuli ihmiseksi Jeesus nasaretilaisessa ja joka tekee meidän uskomme tänään eläväksi Pyhän Hengen kautta.

Mykkyydestä

   

Jostain syystä viime aikoina on tullut luettua omia saarnoja muutamien vuosien takaa. Välillä tuntuvat kovin ajankohtaisista - niinkuin alla oleva, joka on vuodelta 2016.

"Jeesus ajoi mykästä miehestä pahan hengen. Kun henki oli lähtenyt, mykkä mies alkoi puhua, ja kaikki hämmästyivät. Muutamat kuitenkin sanoivat: ”Belsebulin, itsensä pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa.” Toiset taas halusivat panna hänet koetukselle ja vaativat häneltä merkkiä taivaasta.

    Mutta Jeesus tiesi, mitä heillä oli mielessä, ja sanoi:

    ”Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, ja talot sortuvat toinen toisensa päälle. Jos nyt Saatana taistelee itseään vastaan, kuinka sen valtakunta voi pysyä koossa? Tehän sanotte, että minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla. Mutta jos minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla, kenen avulla sitten teikäläiset niitä karkottavat? Heistä te saatte itsellenne tuomarit. Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.

    Kun väkevä mies vartioi linnaansa ase kädessä, hänen omaisuutensa on turvassa. Mutta jos toinen vielä väkevämpi hyökkää hänen kimppuunsa ja voittaa hänet, tuo väkevämpi ottaa häneltä aseet ja varusteet, joihin hän luotti, ja jakaa saamansa saaliin. Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.”"

Luuk. 11: 14-23

Rakkaat kristityt!

Jos Kristus olisi tässä keskellämme tänään opettaisiko hän meille antiikin maailmankuvaa ja ihmiskäsitystä. Minulla on sellainen aavistus, että tuskinpa opettaisi. Kun luemme Raamattua, olemme silloin toisenlaisen maailmankuvan äärellä kuin nykyihmiset noin pääsääntöisesti ovat. Jeesus syntyi aikaan, joka oli toisenlainen kuin tämä, jota me elämme. Monet asiat ymmärrettiin eri tavoin.

Jos Kristus olisi tänään puhumassa meidän keskellämme – käyttäisikö hän ehkä toisenlaisia ilmaisuja ja sanoja – kuin mitä me hänen puheistaan Raamatun lehdiltä löydämme. 

On selvää, että Jeesuksen puheet ja opetukset olivat hyvin ymmärrettäviä aikana, jona hän vaikutti ihmisenä ihmisten keskellä. Hän puhui kieltä, jota ymmärrettiin – hän käytti sanoja ja ilmaisuja, jotka olivat tuttuja. Tietenkin niin.

Mutta käyttäisikö hän tänään samoja sanoja – vai puhuisiko kenties kielellä ja käsitteillä, joita me ymmärrämme ja käytämme.

Uskon niin.

Uskon niin siksi, että Jeesus oli ja on niin kiinni ihmisten arkisessa elämässä. Puheillaan hän herätti eloon uskon, toivon ja rakkauden.

Antiikin maailmankuvaan – niin kristilliseen kuin ei-kristilliseen – kuului luonnollisena osana pahat henget, demonit. Pahat henget olivat selityksenä monenlaisille sairauksille ja riippuvuuksille – erilaisille kielteisille ilmiöille yli päätään. Meidän aikanamme selitykset ovat toisenlaisia.

Maailma ja ihminen ymmärretään nykyisin hyvin toisin kuin kaksituhatta vuotta sitten.

Ollakseni kristitty – onko minun hylättävä rationaalinen ajattelu ja pitäydyttävä vanhaan maailmankuvaan?

Voit arvata, mikä on minun vastaukseni. Omasi jätän sinulle.

Mikä tekee miehen mykäksi? Mikä saa sanat katoamaan? Miksi mies ei puhu?

Syitä voi varmasti olla monenlaisia. Evankeliumin kertomuksen miehestä ei sanota, että hän olisi ollut kuuro. Siksi hän tuskin oli ollut aina mykkä. Oliko hän loukkaantunut, saanut vamman. Emme tiedä. Mitä oli tapahtunut?

Puhumattomuus voi johtua monesta asiasta. Tarpeeksi monta pettymystä. Tarpeeksi monta loukkausta. Tarpeeksi paljon vähättelyä. Ja lopulta et voi sanoa mitään. Sanoja ei vain tule.

Puhumattomuus voi kertoa siitä, että puhumaton on uhri jollekin. On satutettu liikaa.

Joskus toki puhumattomuus on myös ase. Vahva ase. Puhumattomuudella voidaan loukata. Puhumattomuudella voidaan osoittaa toisen arvottomuutta – enkö ole edes sen arvoinen, että puhuisit minulle.

Turhaan ei Jaakob kirjoittanut kirjeessään: ”Kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän!” (Jaak.3:5) Sekä sanotut että sanomattomat sanat, voivat saada suurta tuhoa aikaan.

Päivän evankeliumissa päähuomio ei ole mykän parantamisessa. Päähuomio on keskustelussa, johon Jeesus haastetaan, kun häntä syytetään noidaksi. Siitähän on kyse, kun hän sai syytteen siitä, että hän pääpaholaisen avulla sai mykän puhumaan.

Keskustelussa Jeesus osoittaa, ettei paha voi saada aikaan hyvää. Jos paha taistelee pahaa vastaan se vain tuhoaa itseään. Parantaminen on Jumalan teko – oli sitten ollut asialla Jeesus itse tai joku muu.

Perheneuvojavuosina tapasin usein pariskuntia, jotka olivat käyneet mykkäkoulua. Sitä oli käyty päiviä – joskus jopa viikkoja. Me emme puhu. Tai toinen ei puhu – ja toinen puhuu sitäkin enemmän. Aivan kuinka vain. Mutta vuorovaikutus oli katkennut.

Sitten tapahtui jotakin. Oli pakko kuunnella toista. Mies vaimoa – vaimo miestä. Ja alkoi tulla kuuntelua ja kielet alkoivat puhua. Puhetta tärkeistä asioista. Asioista, jotka olivat loukanneet. Asioista, jotka olivat yhä molemmille tärkeitä. Asioista, jotka olivat vaikeita. Asioista, jotka paljastivat toisen ihmisen tärkeyden ja arvon. Asioista, joista ei koskaan aiemmin oltu puhuttu.

Rakastava kuunteleminen avaa suun puhumaan.

Jeesus kohtaa ihmisen. Kohtasi aikanaan Palestiinan poluilla ja kaupunkien kujilla – mutta kohtaa edelleen. Tässä ja nyt. Hän kuuntelee, mitä sinulle ja minulle kuuluu. Hän kuuntelee – koska kuuntelu saa puhumaan, sanoja ja rukouksia. 

Tässä olen. Armahda minua.

Tämä teksti on julkaistu "Elämän suolaa ja leipää" -kirjan ykkösosassa. 

https://kirjakauppa.bod.fi/elaemaen-suolaa-ja-leipaeae-seppo-apajalahti-9789528050070