Elämää taivaassa

"Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa. Mutta ylösnousemuksesta puheen ollen – ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on teille sanonut: 'Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'? Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien." Kun väkijoukko kuuli tämän, se oli ihmeissään hänen opetuksestaan."

Matt.22:29-33

Muistan sen, että siunatessani haudan lepoon pois menneitä,  hyvin harvoin puhuin taivaasta. Siis ei siksi, että epäilisin ylösnousemusta. Syy on hyvin yksinkertainen - taivaasta puhuttaessa olemme salaisuuden äärellä. 

Tämä Jeesuksen keskustelu käytiin Saddukeusten kanssa, jotka epäilivät ylösnousemusta ja kuvailivat kuinka seitsemällä veljeksellä oli ollut sama vaimo elämän aikana.  Kenen vaimo hän on taivaassa?

Iankaikkinen elämä on jotain ihan muuta kuin elämä täällä Telluksella. Mutta mitä se on? Se on salaisuus. Kun kehomme aikanaan maatuu tai muuttuu tuhkaksi, säilyykö silti minämme eli persoonamme eli sielumme?

Onko ihmisen minä sidottu kehoon. Jos joku elin vaihdetaan,  ei minä miksikään muutu. Onhan ihmisiä,  joilta jopa sydän on vaihdettu - eikä minä kuitenkaan ole vaihtunut 

Taivaassa ollaan enkeleitä.  Mitä se tarkoittaa? Edelleen salaisuuden edessä. Kun Jeesus viittaa poismenneisiin esi-isiin ja toteaa että Jumala on näiden elävien Jumala. Ei kuolleiden. 

Väkijoukko oli ihmeissään - ymmärrettävää. Salaisuuden edessä niin käy.

Turvassa

 "Jeesus sanoi heille: "Johan minä sanoin, että se olen minä. Jos te minua etsitte, antakaa näiden toisten mennä." Näin kävivät toteen hänen omat sanansa: "Niistä, jotka olet haltuuni uskonut, en ole antanut yhdenkään joutua hukkaan.""

Joh.18:8-9

Ylläoleva Johanneksen evankeliumin katkelma on lainaus tekstisä, jossa kerrotaan kuinka Juudas Iskariotin kanssa Jeesuksen vangitsijat saapuvat. Jeesuksella tuntuu olevan valta myös vangitsijoihinsa, mutta hän suostuu vangittavaksi. Suostuu, koska tietää, mikä on hänen kutsumuksensa. Aiemmin hän oli todennut: "Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta." (Joh.15:13)

Seurassaa olevat opetuslapset hän tahtoi pitää turvassa. Heitä ei saanut vangita, surmaamisesta puhumattakaan.

Kuluneen viikon teemana kirkkovuodessa on ollut "Jeesus antaa elämän". Tämäkin kohtaus on osaltaan kuvausta siitä. Hän antaa elämän kuolemalla toisten puolesta. Siinä meidän turvamme.

Kristillisyydestä

 

"Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii.

Mutta jos meidätkin, jotka tahdomme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, havaitaan syntisiksi, onko Kristus siis synnin palveluksessa? Ei toki! Vasta jos alan uudelleen rakentaa sitä minkä olen hajottanut, osoitan olevani lainrikkoja. Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan."

Gal.2:16-21

Apostoli Paavalin tekstejä lukiessa on hyvä tiedostaa, että hänen kirjoittamansa kirjeet ovat Uuden Testamentin vanhimpia tekstejä, siis varhaisemmin kirjoitettuja kuin esimerkiksi evankeliumit. Evankeliumit eivät ole kuin päiväkirjamerkintöjä. Ne ovat noin vuosina 70-100 kirjoitettuja tekstejä, joissa on haluttu koota keskeistä Jeesuksen elämän vaiheista.

Paavali avaa näkökulman, joka kuvaa parhaiten sitä muutosta, minkä Vapahtajamme Jeesus toi. Tuo muutos oli se, että emme tule Jumalle kelvollisiksi täytämällä lain käskyt, vaan usko Kristukseen on se, mistä vanhurskaus avautuu.

Kun tämän päivän kirkollisessa keskustelussa milloin mitäkin asiaa halutaan tuomita - kyse on minusta siirtymisestä jälleen siihen, että laki on se mikä määrää. Tuolloin saatetaan vaikka vedota johonkin yksittäisiin Raamatun jakeeseen ja tuomita päätöksiä. Kristus kuitenkin avasi aivan uudenlaisen aikakauden - mikä onneksi on saanut myös muuttaa tätä ihmiskunnan elämää. Keskeisiksi arvoiksi ovat nousseet armollisuus ja rakkaus. Jos nuo arvot eivät riitä - on syytä olla huolissaan.

Elämän rajalla

 

"Hän otti lasta kädestä ja sanoi hänelle: "Talita kuum!" Heti tyttö nousi ja käveli; hän oli kaksitoistavuotias. Kaikki olivat hämmästyksestä suunniltaan. Jeesus kielsi ankarasti heitä kertomasta tästä kenellekään. Tytölle hän käski antaa syötävää."

Mt. 5:42,43

Oletko tavannut koskaan kuolleista herätettyä? Minä olen muutaman tavannut. Nykyisin käytetty ilmaus asiasta on elvytys. Jos ihmisiä jätettäisiin elvyttämättä -  heräämisen ihme olisi jäänyt kokematta.

Yllä olevassa Matteuksen evankeliumin katkelmassa Jeesus herättää synagogan esimiehen Jairoksen tyttären. Myös Lasaruksen hän  kutsui ulos haudasta. Pietarista kerrotaan, että hän rukoili Joppessa kuolleen Tabian puolesta ja kehotti tätä nousemaan. JaTabia avasi silmänsä ja nousi istumaan.

On selvää, että noita hetkiä on aihetta pitää ihmeinä. Vastaavia ihmeitä tapahtunee sairaaloissa päivittäin.  Mutta yhtä asiaa nuo eivät muuta. Ne eivät muuta maan päällisen elämän rajallisuutta. Se koskee meitä kaikkia. Mutta kuten aiemmin totesin, odotamme, että tunnelin päässä aukeaa valo. 

Tunnelin päässä valoa

"Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.

    Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin."

2 Kor.4:7-10

Joskus tuli saarna aloitettua näin:

Kun rinnasta puristaa, 

kun läheinen henkäisee viimeisen henkäyksensä, 

kun ihmissuhde katkeaa – tai muuten tuntuu kovin kipeältä, 

kun rahat loppuvat, 

kun töitä ei ole, 

kun elämä ei maistu, 

kun keinot loppuvat,

kun usko hiipuu,

pelottaa,

kun tunneli tuntuu loputtomalta,

kun oma kuolema on edessä,

näkyykö tunnelin päässä valoa?

Ihmisen elämä ei koskaan ole ongelmaton. Vuosien aikana voi tulla milloin mitäkin vastaan. Sellaista elämä on. Viimeisen vuoden aikana, kun on auennut tietoisuuteen, että sairastan ALS tautia eli tautia, jossa lihakset heikentymistään heikentyvät - tosin minulla toistaiseksi rajoittuen vain suun ympäristöön - tietoisuus elämän rajallisuudesta on noussut mieleen aivan uudella tavalla. Uudella tavalla siinä mielessä, että onhan sitä toki virkavuosien aikana tullut saatettua hautaan joitakin satoja ihmisiä. Silloin on tullut puhuttua usein elämän rajallisuudesta.

Toisinaan elämän tunneli voi tuntua pitkältä ja käyvän jopa  ahtaaksi. Tunneli ei kuitenkaan ole luola, vaan tunneli, jonka päässä avautuu uusi todellisuus. Kristus antoi elämään toivon, toivon uudesta elämästä, joka aukeaa tunnelin päätyttyä.

Mikä minua ohjaa?

"Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon. Jumalalle kiitos, te jotka olitte synnin orjia, olette nyt tulleet koko sydämestänne kuuliaisiksi sille opetukselle, jonka ohjattavaksi teidät on uskottu."

Room.6:15-17

Mikä minua ohjaa? Mikä saa minut valitsemaan elämäni suunnan? Mikä ohjaa päätöksiäni, Mikä ratkaisujani?

Jos elää elämäänsä tavoitteena olla kuuliainen Jumalalle - kokeeko olevansa pakotettu? Uskallan ajatella,  että niin  ei ole. Kokemus siitä, että saa olla armahdettu ja rakastettu - antaa elämälle sisältöä, kutsumusta ja mieltä. 

Edellisessä kirjoituksessa kävin läpi Paavalin ajattelun ja kokemuksen muutosta, jonka ydin oli se, että Kristus on lain loppu. Kokemus armahduksesta kutsuu toisenlaiseen asenteeseen - rakastaminen ei ole käskemistä. Lähestymiskulma elämään ja lähimmäisiin on toinen. 

Velkakirja

"Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin."

Kol. 2:13,14

Velkakirja mitättömäksi naulitsemalla se ristiin - mielenkiintoinen ajatus Paavalilla Kolossalaiskirjeessä. Samaan tematiikkaan Paavali viittasi muissakin kirjeissään. Mistä mahtoikaan olla kyse?

Paavalin historiasta tunnettua on se, että ennen kuin hän koki Vapahtajan ilmestyvän hänelle, hän oli tunnettu mies fariseuksena ja kiivaana Jeesuksen seuraajien vainoojana. Farisealainen käsitys elämästä perustui ajatteluun, että eri lailla sovellettuja käskyjä oli noudatettava. Kaikki muu oli vain tuomittavaa.

Mutta sitten tapahtui jotakin hyvin oleellista. Hän koki Kristuksen ilmestyksen matkalla Damaskokseen ja Jeesuksen vapauttava viesti muutti kaiken. Rasittava velkakirja kaikkine määräyksineen oli naulittu ristiin - lain sijaan elämää kantoikin anteeksianto.

Se muutti kaiken hänen käsityksessään. Galatailaiskirjeesssä hän toteaa: "Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta." (Gal.3:24) Roomalaisille kirjoittamassaan kirjeessä hän toteaa: "Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo." (Room.10:4)

Tuttu rakkauden kaksoiskäsky - joka Kristuksen sanoista on tuttu - leimaa Paavalin tekstejä. Ei lainomaisina käskyinä, vaan seurauksena siitä, että kun itse olet armahdettu, ole itse armahtava muille. Kun itse olet rakastettu, anna rakkauden levitä kauttasi muille. Velkakirjat on naulittu ristiin - olemme vapaita.

Katoavaa ja pysyvää

 "Sinä elät iäti, ajasta aikaan.

Jo ammoin sinä laskit maan perustukset,

sinun kättesi työtä ovat taivaat.

      Ne katoavat, mutta sinä pysyt.

      Ne kuluvat loppuun kuin vaate,

sinä vaihdat niitä kuin vaatekertaa,

ja ne vaihtuvat uusiin.

      Mutta sinä olet iäti sama,

      sinun vuotesi eivät lopu."

Psalmi 102:26-28

Elämän jonkinlainen kiertokulku on monessa mielessä tuttu asia. Yksinkertaisimmillaan sen havaitsee normaalista vuoden kierrosta. Näin Suomessa eli pohjoisella puolella maapalloa - tulee näihin vuodenaikoihin syksy ja vähitellen luonto tuntuu kuin haituvan kuihtuessaan. Kukat lakkaavat kukkimasta, lehdet menettävät vihreytensä ja irtoavat puista. Tosin tänä vuonna kesä on tuntunut jatkuvan poikkeuksellisen pitkään.

No tietenkin tuttua on se, että keväällä tilanne on taas toinen. Kasvit aloittavat kasvunsa, luonto muuttuu heleän vihreäksi.

Välillä olen miettinyt sitä, kuinka tällä maapallolla on eletty hyvin toisenlaisia aikoja. Viime aikoina televisiosta tuli sarja, jossa kuvattiin dinosaurusten historiaa. Ajatuksena se on hyvin mielenkiintoinen. Täällä on ollut aika, jolloin eläinkunta on ollut hyvin toisenlainen. Ymmärtääkseni ihmisistäkään ei ollut tietoakaan.

Sitten syystä tai toisesta tuo aika jäi taakse ja alkoi selvästi toisenlainen aikakausi. Muun muuassa meidän ihmisten aikakausi. Miksi näin yhtäkkiä kävi - on ainakin minulle lähinnä arvoitus.

Maapallon tulevaisuudesta jälleen keskustellaan. Siihen vaikuttava oleellinen asia on ilmastonmuutos. Onko mahdollista, että tämä meidän aikakautemme on käymässä kohti loppuaan? Niinhän käy, jos elämän edellytykset katoavat. Mielenkiintoista. Löytäänkö elämä uusia muotoja?

Samaa tuhoa luonnollisesti lisäävät myös ihmisten sotiminen keskenään, erityisesti kun uhkana on tulevaisuudessa ydinaseiden käyttö. Silloin tuhot voivat tapahtua lähes hetkessä.

Mielen maailma

 "Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.

Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen."

Fil. 4:6-8

Elämään voi suhtautua hyvin monella tavalla.  Lienee selvää, että elämässä tulee silloin tällöin vastaan asioita, joista en pidä, jotka ovat vaikeita tai hankalia tai peräti loukkaavia. Mitä silloin teen, miten toimin?

Mielialaan varmasti vaikuttaa hyvin paljon se, mihin huomio kiintyy. Siinä me ihmiset lienemme hyvinkin erilaisia. Silmiemme edessä avautuu periaateessa koko todellisuus. Mutta mikä on se yksityiskohta, johon huomioni kiintyy. Kaikkeen se ei millään kiinnity.

Paavali kirjeessään kehottaa jättämään huolet rukoillen Jumalan tietoon. Silloin mieli voi keskittyy ympärillä oleviin positiivisiin asioihin. Kaikkeen mikä on rakastettavaa, kaunista ja ansaitsee kiitoksen.

Oman mielen tila vaikuttaa oleellisesti omaan jaksamiseen. Omaan jaksamiseen myös silloin kun elämässä tulee vastaan vaikeita ja raskaitakin asioita.  Nautin siis kaikesta, mistä suinkin voin nauttia ja jätän huoleni Luojan huomaan.

Kolmisäikeinen lanka

"Kaksin on parempi kuin yksin,

sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan.

Jos he kaatuvat, toinen auttaa toista nousemaan,

mutta voi yksinäistä, joka kaatuu –

häntä auttamassa ei ole ketään.

Ja jos kaksi makaa yhdessä, on molemmilla lämmin,

mutta kuinka yksinäisellä voisi olla lämmin?

Yksinäisen kimppuun on helppo käydä,

mutta kaksi pitää puolensa,

eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti.

Saarn. 4:8-12

"Kaksin on parempi kuin yksin." Näin Vanhan Testamentin saarnaaja asiansa ilmaisee. Ei ainoastaan ihmiset - vaan kaikki luonnossa elävät tuntuvat tarvitsevan rinnallensa läheisen. 

Läheiset tarvitsevat toisiaan. On aivan eri asia elää ja olla yksin - kuin elää ja olla toisen läheisen ihmisen kanssa. 

On mielenkiintoista, kuinka kahden ihmisen välille syntyy rakkauden side. Herää kysymys, onko rakastuminen ihmisen päätöksestä kiinni. Jotenkin tekee mieli ajatella, että ihastuminen ja rakastuminen ovat hyvin salaperäisiä asioita. Kahden välille vain syntyy kontakti ja yhteys rakentuu.

Pitkään yhdessä eläneet kokevat todennäköisesti, että suhde muuttaa luonnettaan vuosien aikana. Kun vuosia on elätty yhdessä kyse ei ole vain ykseydestä - joksi voitaisiin rakastuneisuutta kutsua. Hyvä parisuhde on kuin henkittämistä, on sekä läheisyyttä että etäisyyttä.

Hyvää suhdetta kuvaa hyvin Saarnajan teksti: "Jos he kaatuvat, toinen auttaa toista nousemaan, mutta voi yksinäistä, joka kaatuu – häntä auttamassa ei ole ketään. Ja jos kaksi makaa yhdessä, on molemmilla lämmin, mutta kuinka yksinäisellä voisi olla lämmin? Yksinäisen kimppuun on helppo käydä, mutta kaksi pitää puolensa." Yhdessä eläminen luo turvallisuutta parhaimmillaan.

Tekstin lopussa todetaan: "Eikä kolmisäikeinen lanka katkea." Mikä on se parisuhteen kolmas säie? Vastaisin: Jumala on rakkaus - hän voi sitoa läheiset toisiinsa.

Jumalan huolenpito

 

"Armahda minua, Jumala, armahda minua,

sinuun minä turvaan.

      Minä kätkeydyn siipiesi suojaan,

      kunnes myrsky on ohitse.

Minä huudan avukseni Jumalaa, Korkeinta,

hän vie asiani päätökseen."

Psalmi 57:2-4

Uskotko Jumalan huolenpitoon? Mihin uskot, kun uskot siihen? Ihmeisiin? Yllätyksiin? Salaisuuksiin?

Toki on selvää, että Jumala Kaikkivaltiaana varmasti voi tehdä mitä ikinä haluaakin. Emme kaiketi voi niitä rajoja ymmärtää. Jumalahan on salaisuus.

Päivän teksteissä on myös lainaus Jobin kirjasta; 

"Silloin Herra vastasi Jobille. Myrskyn keskeltä hän puhui:

– Kuka on tämä, joka peittää minun tarkoitukseni

mielettömillä puheillaan?

Vyötä itsesi, puolustaudu kuin mies!

Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat.

Sinäkö metsästät leijonalle saaliin,

sinäkö ruokit sen pennut,

kun ne kyyristelevät luolassaan

tai odottavat tiheikössä?

Sinäkö tuot ruoan korpille,

kun sen poikaset huutavat apua Jumalalta

ja hyppivät nälkäisinä sinne tänne?"

Job 38:1-3, 39-41

Koko Jumalan luomakunta on Jumalan huolenpitoa. Ilman luomakuntaa ei elämän edellytyksiä olisi. Olen aiemmin viitannut siihen, että elämme joka hetki ihmeen keskellä - ihmeen eli elävän luomakunnan keskellä jota ilman ei elämän edellytyksiä ole. Hän pitää huolen.

Salaisuus

 Jumala olkoon meille armollinen ja siunatkoon meitä,

hän kirkastakoon meille kasvonsa.

      Silloin koko maa oppii tuntemaan sinun tiesi, Jumala

      ja kaikki kansat saavat tietää, että sinä autat.

Ylistäkööt kansat sinua, Jumala,

ylistäkööt sinua kaikki kansat.

      Kansat iloitkoot ja riemuitkoot, sillä sinä jaat niille oikeutta,

      sinä johdatat kansakuntia maan päällä.

Psalmi 67:2-6

On paljon psalmitekstejä, jotka ennen kaikkea saa vain mielen hiljaiseksi. Sellainen minulle on esimerkiksi tuo ylläoleva teksti. Kuinka voin nähdä Jumalan kasvot? Hänhän on salattu. Ei Jumala ole nähtävissä. Hänen kätensä jälki toki on nähtävillä. On heti kun avaamme silmämmee ja katsomme ympärillemme millaisessa maailmassa saamme elää.

Olen usein miettinyt sitä, että Toisessa Mooseksen kirjassa, jossa sanotaan näin: "»Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla." 

Patsaita on helppo olla tekemättä, mutta helposti ihmisen mielessä kuitenkin piirtää kuvaa Jumalasta. Pitäisikö sitäkin välttää ja tyytyä siihen, että me olemme salaisuuden edessä. Muistan, että olen pitämissäni rippikouluissani joitakin kertoja sanonut, että muistakaa, että Jumala ei ole sellainen kuin sanon. No en tietenkään ole tarkoittanut sitä, että puhuisin tietoisesti harhoja. Tarkoitin sitä, että me kaikki olemme salaisuuden edessä ja siksi jokin voi osua oikeaan, mutta varmasti Hän on enemmän.

Jeesus avasi Jumalan todellisuutta meille. Hän näytti ja osoitti Jumalan olevan rakkaus. Jeesuksen teoissa se konkretisoitui. Tuosta rakkaudesta mekin saamme olla osallisisa. Kun saa oivaltaa olevansa rakastettu se synnyttää rakkautta. Rakkautta, joka on tarkoitettu koko todellisuudelle.

Autetun ilo

"Herra on suonut minulle sen suuren ilon, että te vihdoin olette voineet antaa minulle uuden osoituksen huolenpidostanne. Sitä te tosin olette koko ajan halunneet, mutta ette ole saaneet siihen tilaisuutta. Tällä en tarkoita sitä, että kärsin puutetta, koska olen oppinut tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on. Tunnen köyhyyden ja hyvinvoinnin, olen tottunut kaikkeen ja kaikenlaiseen, syömään itseni kylläiseksi ja näkemään nälkää, elämään runsaudessa ja puutteessa. Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa. Te teitte silti hyvin, kun autoitte minua vaikeuksissani."

Fil.4:10-14

Paavali kirjoittaa filippiläisille saanastaan avusta heitä kiittäen. Hän toteaa, että toki hän on monesta asiasta selvinnyt ilman heidän apuaan, koska Jumala auttaa selviytymään. Mutta silti hän on kiitollinen filippiläisiltä saamastaan avusta ja huolenpidosta.

Apu ja huolenpito saa mielen kiitolliseksi. Näin se on. Jos mietin kulunutta kesää olen saanut kokea noita kiitollisuuden lähteitä aivan lukemattomia kertoja. Tärkein apu tietenkin on tullut kotona puolisolta ja omalta perheeltä. Mutta on ollut runsaasti muutakin.

Ylläoleva kuva kertoo alkukesän ongelmasta, jolloin Lahden Järvipelastajat hinasivat veneeni takaisin kotisatamaan. Apu saapui nopeasti emmekä joutuneet sen enempää hätäilemään. Tietenkin asiaa helpotti myös se, että käytännössä oli tyyni sää eikä vene joutunut ajelehtimaan.

Mutta runsaasti olen saanut apua hoitohenkilöstöltä. Huolenpidon määrä tuntuu käsittämättömän suurelta. Hoidot järjestyvät. Asiat etenevät hyvällä aikataululla. Tuntuu hyvältä ja saa mielen kiitolliseksi. Näin siitä huolimatta, että olen hyvin tietoinen, että potemastani sairaudesta ei parannuta, mutta siihen liittyviä oireita ja vaikeuksia pyritään  helpottamaan mahdollisuuksien mukaan.

Avun antaminen - milloin kenellekin - on äärimmäisen tärkeää. Se luo kiitollisuutta ja antaa elämään toivoa.

Kutsumus

 

Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia.

Kol.3:12-15

Mikä on kutsumuksesi kristittynä? Saada kokea olla Jumalan rakastama?  Kuinka pukeutua sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen? 

Kristillisyys parhaimmillaan antaa arkeen makua, jonka luonteeseen kuuluu lämpimät kontaktit lähimmäisiin,  siis toisiin ihmisiin.

Jaa sitä hyvyyttä ja rakkautta,  jonka olet omaksesi saanut. 

Jäähyväisateria

 "Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini." Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle."

Matt.26:26-30

Jeesus ja opetuslapset ovat kokoontuneet viettämään iltaa. Iltaa vietetään leivän ja viinin ääressä. Niin kuin vain ystävykset voivat sitä viettää. Siinä puolessa on ilo ja yhdessäolon riemu läsnä.

Meidän mielikuvamme, jotka liittyvät ehtoolliseen ovat usein hyvin toisenlaisia. Meille ehtoollinen on uskonnollinen riitti. Pieni öylätti – ei leipää, joka täyttäisi – tippa viiniä – ei juomaa joka veisi janon, ja saisi veren kiertämään vähän vilkkaammin. Meille ehtoollinen on enemmän harras hetki – kuin ystävien riemullinen kohtaaminen ja eron ateria – jossa yhtä aikaa iloitaan ja surraan.

Kuinka paljon kristillinen kirkko onkaan vuosisatojen vieriessä menettänyt, kun inhimillisestä kohtaamisesta on tullut uskonnollinen riitti. Muodollisesti ensimmäinen ehtoollinen lienee ollut sellaisen sapattiaterian tai juhla-aterian kaltainen, jossa todella ollaan syömässä ja samalla muistetaan yhdessä Jumalan hyviä tekoja kansan historian eri vaiheissa.

Mitähän Jeesus ja opetuslapset muistelivat tuona iltana. Ristin tapahtumia ei vielä muisteltu, koska ne olivat vasta edessä. Ehkä mielessä oli vasta tapahtunut näön antaminen Bartimeukselle Jerikossa. Sehän oli tapahtunut kun he olivat matkalla Jerusalemiin. Tai ehkä siellä muisteltiin yhteisiä venematkoja Genesaretilla – sitä kuinka oltiin selvitty myrskystä. Tai ehkä Pietari muisteli sitä, kuinka Jeesus paransi hänen anoppinsa Kapernaumissa. 

Jeesukselle tulevat tapahtumat olivat tiedossa.  Hän antoi illan ehtoollisaterialle aivan uuden sisällön. Minun ruumiini ja minun vereni...

Väsymätön auttaja

"Minä kohotan katseeni vuoria kohti.

Mistä saisin avun?

Minä saan avun Herralta,

häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.

Herra ei anna sinun jalkasi horjua,

väsymättä hän varjelee.

Ei hän väsy, ei hän nuku,

hän on Israelin turva.

Hän on suojaava varjo, hän on vartijasi,

hän ei väisty viereltäsi.

Päivällä ei aurinko vahingoita sinua

eikä kuunvalo yöllä.

Herra varjelee sinut kaikelta pahalta,

hän suojelee koko elämäsi.

Herra varjelee kaikki sinun askeleesi,

sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina."

Psalmi 121

Elämään kuuluu avun tarve. Apua tarvitsee vastasyntynyt - apua tarvitsee viimeisiä elinvuosiaan elävät vanhukset. Apua tarvitsevia löytyy tuon matkan varrelta. Avun tarve vain kuuluu ihmisen osaan, ihmisen elämään. Näin se vain on.

Avun tarve voi liittyä hyvin monenlaisiin asioihin. Välillä se liittyy erilaisiin yllättäviin ongelmiin tai onnettomuuksiin. Välillä ne liittyvät aivan tavallisiin arjen rutiineihin. Me ihmiset vain olemme sellaisia, että avun tarve on osa meitä, näin hyvinkin erilaisissa tilanteissa.

Välillä avun tarpeesta vastaavat erilaiset ammattilaiset, hoitohenkilökunta, putkimiehet, poliisit... niin hyvin erilaiset tekijät. Välillä avusta huolehtivat läheisemme tai ystävämme. Aina auttajat eivät edes ymmärrä auttavansa - he vain tekevät jotain, joka on heille normaalia ja tavallista. Avun huomaa yleensä avun saaja.

Psalmin kirjoittaja kiittää Jumalaa saamastaan avusta. Ja näin varmasti on. Usein tuo avun kokemus elää jossain omassa sisimmässä, sydämessä... toivo elää monen murheen keskellä.

Hyvä on kuitenkin muistaa, että usein avun välineenä meidän Jumalamme käyttää ihmisiä, heidän taitojaa, heidän käsiään. Siihen meidät kristityt on kutsuttu.

Ytimen äärellä

"Minä Paavali, joka olen Kristuksen Jeesuksen tähden vankina, ja veli Timoteus tervehdimme rakasta ystäväämme ja työtoveriamme Filemonia sekä sisartamme Apfiaa, taistelutoveriamme Arkipposta ja sinun talossasi kokoontuvaa seurakuntaa. Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.

Minä kiitän Jumalaani aina, kun muistan sinua rukouksissani. Olenhan kuullut sinun uskostasi Herraan Jeesukseen ja rakkaudestasi häntä ja kaikkia pyhiä kohtaan. Rukoilen, että yhteinen uskomme auttaisi sinua käsittämään kaiken sen hyvän, minkä Kristus on meille antanut. Sinun rakkautesi, veljeni, on ilahduttanut ja rohkaissut minua suuresti, sillä sinä olet virkistänyt pyhien mielet."

Fil.1:1-7 

Huomaan olevani jälleen Paavalin lähettämän kirjeen äärellä. Kirjeen saajana on Filemon ja hänen luonaan kokoontuva seurakunta.

Kirjeen alkusanoissa huomaan kiinnittäväni huomioni kahteen nähkökulmaan. Ensimmäinen näkökulma on tämä: "Rukoilen, että yhteinen uskomme auttaisi sinua käsittämään kaiken sen hyvän, minkä Kristus on meille antanut."

Kristillisen uskon ydin on siinä hyvässä, minkä Kristus on meille antanut. Mitä se on? Kun evankeliumeista seuraa hänen elämänpolkuaan voi helposti tehdä havainnnon, että hän pyrkii auttamaan kohtaamiaan ihmisiä, erityisesti hädänalaisia. Hän parantaa sairaita, auttaa köyhiä, ruokkii nälkäisiä, julistaa anteeksiantoa syntisille, jopa herättää muutaman ihmisen kuolleista. Ja rakkautensa vuoksi hän suostuu uhriksi kaikkien meidän puolestamme. 

Toinen näkökulma on tämä:"Sinun rakkautesi, veljeni, on ilahduttanut ja rohkaissut minua suuresti, sillä sinä olet virkistänyt pyhien mielet." Paavali toteaa iloitsevansa siitä, että Filemon virkistää toisten mielet. Ajattelen, että se parhaimmillaan on krisityn tehtävä, virkistää toisia ja synnyttää sitä kautta iloa.

Kun mietin aikaamme - ja arvelen, että sama ongelma on liittynyt koko kristinuskon aikakauteen - kuva kristillisyydestä ei kuitenkaan ole tällainen. Välillä yhteys, jota tiedämme Kristuksen toivoneen, tuntuu olevan kuin katkolla. Erilaiset mielipiteet, käsitykset, kuvat uskosta vain särkevät yhteyttä ja särkee sen yhteyden, joka kristittyjen välillä tulisi vallita.

Tämä on helppo tiedostaa, kun tiedämme ja ensimmäisinä vuosisatoina kristikunnan hajonnen erilaisiin kirkkokuntiin - tai kirkkomme sisällä erilaisiin herätysliikkeisiin. 

Musiikkia

  "Jumala, sydämeni on levollinen, mieleni on tyyni.
      Minä tahdon laulaa ja soittaa!
Herää, sydämeni, herää, harppu, helky, lyyra,
minä tahdon herättää aamuruskon!"

Ps. 57

Psalmeissa toistuu usein viittaukset laulamiseen ja soittamiseen. Se on tietenkin selvää, ettei se voi yllättää onhan kyse nimenomaan laulukokoelamasta. Psalmien kirja lienee vastannut meidän aikamme virsikirjaa.

Laulamisella ja soittamisella on iso merkitys. Musiikilla on hyvin monesta näkökulmasta katsottuna suuri merkitys meille ihmisille - ja ilmeisesti ei ainoastaan meille, eiköhän linnutkin lauluistaan nauti.

Jos mietit, mitä musiikki minussa herättää, niin vastauksia on monenlaisia. On tilanteita, joissa musiikki koskettaa hyvin syvälle tunteisiin - saattaa jopa saada kyyneleet valumaan. Musiikki vain koskettaa syvästi.

On hetkiä, jolloin musiikin mukana tuntuu, että olisi saatava jalat liikkeelle - niin että ainakin jollakin tavoin huomaa tarttuvansa musiikin rytmiin mukaan.

Vuosikausia on laulanut erilaisissa kuoroissa ja pienemmissä lauluryhmissä. Yhteisellä laululla on vahva kyky sitoa laulajien joukko yhteen, se synnyttää yhteisön, joka voi kokea asioita yhdessä.

Laulujen sanoitukset niin ikään ovat usein hyvin mielenkiintoisia. On lauluja, joissa psalmin tavoin haluamme kiittää ja ylistää Jumalaa. Mutta elämän syvyyttä koskettavia löytyy helposti myös lauluista, joita ei pidetä niin sanotusti hengellisinä. Mutta siitä huolimatta niissä voidaan koskettaa jotain oleellista ihmiselämässä.

Niin kauan kuin minulla oli ääni, millä laulaa - lauloin. Nyt se ääni on jo kadonnut kokonaan, mutta onneksi soittimet soivat niin kuin ennenkin. Harppu ja lyyra eivät toki kuulu repertuaariini, mutta ei soittimella ole väliä. Soitin kuin soitin, voi soittamalla herättää sydämen uuteen päivään. 

Inhimillistä

 

"Paavali, Kristuksen Jeesuksen apostoli Jumalan tahdosta, sen lupauksen mukaisesti, jonka olemme saaneet elämästä Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, tervehtii rakasta poikaansa Timoteusta. Isän Jumalan ja Herramme Kristuksen Jeesuksen armo, laupeus ja rauha sinulle!

Minä kiitän Jumalaa, jota palvelen omatunto puhtaana, niin kuin jo esivanhempani ovat tehneet, ja muistan sinua rukouksissani lakkaamatta, päivin ja öin. Kun muistan kyyneleesi, tahtoisin taas nähdä sinut, jotta saisin sydämeni pohjasta iloita. Kiitän Jumalaa, kun muistan sen vilpittömän uskon, joka sinulla on ja joka oli jo isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikella; myös sinulla se on, siitä olen varma.

Siksi muistutan sinua, että puhaltaisit täyteen liekkiin Jumalan armolahjan, jonka sait silloin kun minä panin käteni sinun päällesi. " 2.Tim.1:1-7

Päivän tekstinä tänään on lainaus Paavalin toisesta kirjeestä Timoteukselle. Raamatun kirjakokoelmaan liitettyjä kirjoituksia ja kirjeitä kutsutaan usein Jumalan Sanaksi tai Pyhiksi kirjoituksiksi. Näkökulma on mielenkiintoinen - mielenkiintoinen siitä yksinkertaisesta syystä, että osa teksteistä, kuten tuo yllä oleva lainaus vaikuttaa ennemmin hyvin tavalliselta ihmisten väliseltä kirjeeltä.

Tietenkin Paavalin tekstissä on hyvin hengellinen ulottuvuus luettavissa, mutta asia tuntuu hyvin tavalliselta. Kirjoittaja viittaa isovanhempiinsa ja vastaanottajan isoäitiin Looikseen ja äitiin Eunikeehen. Mahtoi Timoteuksesta tuntua koskettavalta kirjoitus siitä, että Paavali sekä isoäiti ja äiti muistavat häntä rukouksissa.

Kirjoittaja haluaa rohkaista vastaanottajaa puhaltamaan täyteen liekkiin Jumalan antaman armolahjan. Ja sitten hän toteaa: "Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen."

Paavalin teksti on hienoa, mutta se tuntuu erittäin hienolta nimenomaan siksi, että tematiikka on hyvin inhimillistä. Mielessäni herää kysymys, mikä on Jumalan puhetta? Onko siitä kyse aina kun ihmiset rohkaisevat toisiaan. Nehän usein ovat hetkiä, jotka koskettavat, rohkaisevat, lohduttavat ja antavat voimia tulevaan.

Ihmisen osa

"Kun minä katselen taivasta,
sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä,
jotka olet asettanut paikoilleen
– mikä on ihminen!
Kuitenkin sinä häntä muistat

Mikä on ihmislapsi?
Kuitenkin pidät hänestä huolen.
Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon,
seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.
Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi,
asetit kaiken hänen valtaansa:
lampaat ja härät, kaiken karjan,
metsän villit eläimet,
taivaan linnut ja meren kalat,
kaikki vesissä liikkuvat.
Herra, meidän Jumalamme,
suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!"

Ps. 8:4-10

Mikä on elämäsi ilonlähde? Mistä iloitset ja mistä tunnet kiitollisuutta? Alkavan viikon teemana on kiitollisuus. Mihin se siis elämässäsi liittyy? Mihin minun elämässäni?

Jos mietit mitä postiluukusta tipahtaa tai omistaessasi postilaatikon, mitä sieltä löydät? Jos et ole tiettyä kieltoa laittanut löydät mainoksen mainoksen perään. Jos et saa niitä paperisina näet niitä televisiosta. Jos olet somettaja - some sovellukset tarjoavat niitä yhtä lailla. 

Meille luvataan milloin mitäkin, jotta olisimme iloisia ja tyytyväisiä. Usein kuitenkin käy niin, että tehdessäsi merkittäviä hankintoja olet ostamisen hetkellä iloinen ehkä kiitollinenkin, mutta kun muutama viikko tai kuukausi on mennyt - sekin ilon aihe jälleen katoaa. Ilo oli saamisessa, ei omistamisessa.

Merkittävimmät ilon lähteet ovat useimmiten asioita, joita et voi omistaa - mutta joista saat olla iloinen vaikka et omistakkaan.

Voin iloita syvästi maisemista, joita näen. Kuu ja tähdet taivaalla. Kauniit järvi- tai merimaisemat. Ihanat linnut, metsän eläimet, luonnon monimuotoinen kasvien värittämä kauneus. Tai ystävät ja läheiset. Ei toista ihmistä voi omistaa, mutta kiitollinen hänestä saa olla.

Me elämme Jumalan luoman maailman keskellä - itsekin olemme hänen luotujaan. Siinä ihmisen onnellinen osa.

Erilaisuus

 "Veljeni, te jotka uskotte meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen, kirkkauden Herraan, älkää erotelko ihmisiä. Jos teidän kokoukseenne tulee mies, jolla on kultasormus sormessaan ja hieno puku yllään, sekä samalla kertaa köyhä nuhruisissa vaatteissaan, niin ettekö vain osoitakin huomiotanne tuolle hienosti pukeutuneelle ja sano hänelle: "Istu tähän, tässä on hyvä paikka?" Köyhälle te sen sijaan sanotte: "Seiso sinä tuossa", tai: "Istu tähän lattialle jalkojeni viereen." Ettekö te silloin syyllisty erotteluun omassa keskuudessanne? Eikö teistä ole tullut tuomareita, jotka tuomitsevat väärin perustein?

Kuulkaa, rakkaat veljeni! Onhan Jumala valinnut juuri maailman silmissä köyhät olemaan uskossa rikkaat ja perimään valtakunnan, jonka Jumala on luvannut häntä rakastaville."

Jaak.2:1-5

Tämän blogisarjan tekstit valikoituvat kirkkovuosikalenterin kullekin päiville jakautuvista teksteisä. Tekstien aiheita määrittele aina edellisen sunnuntain teemat. Viimesunnuntain teemana on ollut lähimmäisyys ja tekstit ovat luonnollisesti sävyttäneet ajatuksen kulkua.

Yllä oleva Jaakobin kirjeen lainaus pysäytti. Ensimmäinen asia, joka kyseisessä tekstissä viehättää on se, että se on tyylillisesti niin hyvin arkinen. Siinä kirjoittaja kuvaa hyvin selkeästi sitä, kuinka helposti ihmiset luokitellaan eri arvoisiksi. Toisilla on hyvin erilainen asema kuin toisilla.

Tematiikasta on Suomessa viime aikoina käyty hyvin monenlaisia keskusteluja. Poliittisella kentällä on puhuttu viime aikoina rasismista - siinähän on kyse pitkälti siitä, että erilaista syntyperää olevat ihmiset saavat erilaista kohtelua. 

Mutta myös kirkon kentällä teemasta on viime vuosina keskusteltu. Silloin aiheena ei ole ollut rasismi vaan seksuaalinen erilaisuus. Kenet saa kutsua kirkkoon? Onko kirkon ovet auki kaikille? Niinhän tulisi ilman muuta olla. Kuitenkin, ainakin täällä Lahdessa, sateenkaarimessun järjestäminen kirkossa ei onnistu. Salpausselän seurakunnan osalta jopa sateenkaarimessun järjestäminen evättiin tuomiokapitulin tasolla. Miksi - sitä en toki tiedä. Voi olla kyse hallinnollisesta ratkaisusta. 

Me ihmiset olemme erilaisia. On ihmisiä, jotka kuuluvat enemmistöihin ja ihmisiä, jotka kuuluvat vähemmistöihin. Mutta erilaisuudesta huolimatta olemme kaikki arvokkaita ja Jumalalle rakkaita. Siksi kutsun kokoontumisiimme tulee kuulua kaikille.

Elämän silta

 "Minä luotan sinun armoosi,

      saan iloita sinun avustasi.

Minä laulan kiitosta Herralle,

hän pitää minusta huolen."

PS.13: 5,6

Kuinka jaksan? Kuinka voin? Mikä avaa elämän toivon ja luo turvallisuuden? Tuntuu, että voisin esittää vaikka kuinka monta kysymystä. Minkä varassa lepään elämän haasteiden keskellä? Uskallanko olla minä?

On kaksi elämässä hyvin tärkeää sanaa, jotka usein sekoitetaan toisiinsa tai ei oivalleta sanojen erilaista merkitystä. Nämä kaksi sanaa ovat anteeksiantamus ja armo. 

Sanoilla on erilainen merkitys. Anteeksiantamus luonnollisesti liittyy vahvasti syyllisyyteen. Jos olen tehnyt pahaa, syntiä, loukannut... mitä vain mikä katkaisee välit, vain anteeksisaaminen korjaa tilanteen. Anteeksisaaminen tai anteeksi antaminen ei ole sama asia kuin unohtaminen. Tiedän, että on tilanteita, joissa ihmiset sanovat, että he eivät voi antaa anteeksi, he eivät voi unohtaa tehtyä. Mutta unohtaminen ja anteeksiantaminen ovat kaksi eri asiaa. 

Unohtaminen kuuluu niihin elämän asioihin, joista ei voi päättää. Vaikka kuinka päättäisit unohtaa - saattaa muisti toimia eikä unohdusta tapahdu. Se ei ole päätöksillä hallittavissa.

Anteeksiantaminen on eri asia. Anteeksiantamiseen ja anteeksisaamiseen liittyy rikki menneen yhteyden uudelleen rakentaminen. Siitä huolimatta, mitä on tapahtunut yhteys palaa. Se on kuin uudelleen rakennettu silta.

Armossa on kyse eri asiasta. Armo ja armollisuus ei liity tekemisiin, armo ja armollisuus liittyvät olemiseen. Saan olla armahdettu, saan olla rakastettu sellaisena kuin olen. Itsenäni.

Psalmin kirjoittajan kanssa saan iloita: "Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen."

----

Kirje

 "Vanhin tervehtii rakasta Gaiusta. Minä rakastan sinua vilpittömästi.

Rakas ystävä, toivon, että sinulle kuuluu joka suhteessa hyvää ja että olet terve; sisäisestihän sinulle kuuluu hyvää. Ilahduin suuresti, kun tänne tulleet veljet kertoivat sinun elävän totuudessa, niin kuin asia onkin. Mikään ei tuota minulle suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni elävän totuudessa."

3.Joh.1:1-4

Ylläoleva teksti on Johanneksen kirjeen alku Gaiukselle. Kirje on hyvin lyhyt, vain yhden luvun pituinen. Tekstin alusta saa vaikutelman, että kirje on todella kirjoitettu tutulle, ehkä jopa ystävälle, ja kirjoittaja toivoo hänelle kaikkea hyvää.

Kirje kuuluu Uudeksi Testamentiksi kutsuttuun kokoelmaan. Kokoelmassahan on evankeliumit, apostolien teot, joukko kirjeitä ja Johanneksen ilmestys. Miten tällainen kokoelma syntyi?

Syntyprosessia en voi tietää tarkemmin. Mutta se minkä tiedän on, että 400- ja 500-luvuilla kirkolliskokouksissa pohdittiin tuota kirjoitusten kokoelman kokonaisuutta ja lopulta päädyttiin kokoelmaan, jonka siis tunnemme Uutena Testamenttina. Alkukristityt pitivät pyhinä kirjoinaan juutalaisten pyhiä kirjoituksia, joista suurin osa sisältyy Vanhana Testamenttina tunnettuun kokoelmaan.

Mielestäni on tärkeä ymmärtää, että kirjoitukset ovat ihmisten kirjoittamia - ne eivät ole tipahtaneet taivaalta. Tekstit on kirjoitettu noin 3000 vuoden aikana. Paavali kirjoitti kirjeensä 50-luvulla ja evankeliumit on kirjoitettu noin vuosina 70-100. 

Viesti Jumalasta on kirkastunut vuosisatojen myötä ja Jeesus avasi näköalan, joka toi meille kaikille toivon ja viestin siitä, että olemme rakastettuja ja siksi kutsuttu rakastamaan myös toisiamme. Kuva on kirkastunut ja elänyt siinä ajassa, jolloin tekstit ovat saaneet muotonsa. Raamatun tekstien äärellä yhtä aikaa elää hyvin inhimillinen aikaan sidottu kokemus ja toisaalta se kirkastaa viestiä Jumalasta, joka rakastaa meitä.

 

Salaisuuksien äärellä

 

"Lähetä leipäsi veden yli,

ajan mittaan voit saada sen takaisin.

Talleta omaisuutesi seitsemälle, kahdeksallekin taholle –

ethän tiedä, mitä onnettomuuksia maassa vielä sattuu.

Kun pilvet täyttyvät vedellä,

ne valavat sateen maahan,

ja kun puu kaatuu,

kaatuupa sitten etelässä tai pohjoisessa,

niille sijoilleen se jää.

Joka tuulta tarkkaa, ei saa kylvetyksi,

joka pilviä pälyy, ei ehdi leikata.
Yhtä vähän kuin tiedät, minne tuuli kääntyy

tai miten luut rakentuvat raskaana olevan kohdussa,

yhtä vähän tiedät Jumalan teoista,

hänen, joka kaiken luo.

Kylvä siemenesi aamulla

äläkä lepuuta kättäsi illan tullen –

ethän tiedä, kummalla kerralla onnistut paremmin

vai onnistutko kenties molemmilla."

Saarn.11:1-6

Vanhan testamentin Saarnaajan kirja, josta tuo päivän teksti on lainaus, on jo lähes kolmetuhatta vuotta vanhaa tekstiä. Teksti on jälleen hyvin mielenkiintoinen.

Jotenkin tekisi mieli ajatella siten, että kolmessa tuhannessa vuodessa ihmisen elämä on muuttunut oleellisesti noilta ajoilta. No tietenkin - on asioita, jotka nykyisin on toisin. Ihmiset ovat liikkuneet hevosten sijaan autoilla reilut sata vuotta tai puhuneet matkapuhelimilla nelisenkymmentä vuotta - on toki tehty kaikenlaisia keksintöjä. Mutta siitä huolimatta - monet noinkin vanhat tekstit tuntuvat siltä, kuin ne olisi eilen kirjoitettu. Sama pätee mielestäni tuohon ylläolevaan tekstiin.

Puhutaan sitten avustamisesta, sijoittamisesta, maailmalla tapahtuvista yllätyksistä - niin ihan samanlaistahan tämä elämä on. Jos sää tuotti yllätyksiä vuosituhansia sitten - yllätyksien äärellä ollaan edelleen. Ne jopa tuntuvat uutisten perusteella vain lisääntyvän. Yhä on ihmiskunnan ahkerasti viljeltävä ja pidettävä kasvustosta huolta - muuten voi käydä huonosti. Ajassa on paljon yhteistä.

Jos Jumalan teot olivat tuolloin salaisuus - on Hänen tekonsa sitä yhä. Jumala on edelleen salattu. Jotain me voimme aavistaa, jotain olemme saaneet kokea. Vapahtajamme avasi ovet niin, että saamme uskoa Jumalan rakkauteen.

On hyvä kuitenkin muistaa, että puhuessamme Jumalasta olemme salaisuuden äärellä. Hänestä puhuessamme, puhumme vain omasta kokemuksestamme tai omista näkemyksistämme. Salaisuus on ja pysyy.

Elämme salaisuuden äärellä - mutta silti saamme luottaa Jumalamme huolenpitoon. Tuo elämä yllätyksiä kuin yllätyksiä.