Uskon ytimessä

 

"Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa."

Ef. 4:11–16

Paavalin tekstien ääreen tuntuu aina välillä hyvältä pysähtyä. Pysähtyä siksi, että hän mielestäni avaa kristillisyyden ytimen uudestaan ja uudestaan. No mikä se sitten on? Kysymys ei ole olemista "kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä." Aika ajoi jotenkin tuntuu siltä, että meidän kristittyjen suuri kiusaus on antautua erilaisten oppien väliseen väittelyyn. Onhan sellaista menossa luterilaisessa kirkossammekin. Uskon ytimessä on kyse muusta. Ei oppilauseista.

Tavoitteena on noudattaa totuutta eli elää siinä todellisuudessa, joka on ympärillämme totta, ja noudattaa rakkautta. Siellä, missä rakkaus vallitsee, siellä syntyy yhteys. Yhteys, jota yhdistää usko Kristukseen ja siitä kokemuksesta syntyvä rakkaus.

Elämme viikkoa, jonka teema muistuttaa siitä, että Kristus on paimen ja me hänen lampaansa. Vaikka ylläolevassa kuvassa on vain yksi lammas ei se kuvaa ottaessani ollut suinkaan yksin vaan osallisena pienestä laumastaan. Lampaat - niinkuin monet muutkin eläimet muodostavat oman laumansa samoin kuin linnut omat parvensa. Elämän ydin on yhteydessä.

Kuoleman salaisuus

 

"Joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet herätetään? Millainen ruumis heillä silloin on?" Mikä järjetön kysymys! Eihän se mitä kylvät tule eläväksi, ellei se ensin kuole. Ja kun kylvät, et kylvä tulevaa kasvia vaan pelkän siemenen, vehnänjyvän tai jonkin muun kasvin siemenen. Mutta Jumala antaa sille sellaisen varren kuin hän on nähnyt hyväksi, jokaiselle siemenelle sellaisen kuin sille kuuluu. Ei kaikkien elollisten ruumis ole samanlainen, vaan ihmisellä on oma ruumiinsa, nelijalkaisilla omansa, linnuilla omansa ja kaloilla omansa. On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten. Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin.

Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on olemassa ajallinen ruumis, on myös hengellinen. Onkin kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä olento." Mutta viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. Ensimmäisenä ei siis ole hengellinen vaan ajallinen; vasta sen jälkeen tulee hengellinen. Ensimmäinen ihminen on maallinen, maasta lähtöisin, toinen ihminen on taivaasta. Millainen tuo maallinen ihminen oli, sellaisia ovat kaikki maalliset ihmiset, ja millainen tuo taivaallinen ihminen on, sellaisia tulevat olemaan taivaalliset ihmiset. Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi."

1. Kor. 15:35-49

Olen useassa saarnassani ja kirjoituksessani tuonut eräänä elämän peruskysymyksenä esille kysymyksen: "Kuka minä olen?" Taustalla ei luonnollisesti ole kyse siitä, ettenkö tietäisi kuka olen. Kysymys on siitä, että mihin liittyy se itse kunkin oma olemus ja minä. Olenko sama kuin kuva kasvoistani tai onko se sama kuin käteni ja jalkani tai yhtä kuin oma ääneni.

Luonnollisesti asia on tullut omalla kohdalla esiin myös sen myötä, että tietää itse ulkoisesti muuttuneensa viimeisen reilun kahden vuoden aikana, kun tämä ALS-tauti alkoi ja alkoi muuttaa ulkoista olemustani. Onko se koskenut minään - siihen kuka olen?

Pääsiäisen ilosanomaan kuuluu oleellisena viesti ylösnousemuksesta. Viesti siitä, että Kristuksen elämä ei päättynyt kuolemaan vaan hän nousi kuolleista ensimmäisenä. Miten ja millaisena jäi omalla tavalla arvoitukseksi koska hänen tunnistamisensa oli ainakin joillekin hieman ongelmallista.

Kysymys kuolemasta on maaliskuun aikana pysäyttänyt minut monesti ja luonnollisesti eilinen uutinen Vantaalla tapahtuneesta koululaisen ampumisesta jatkanut tilannetta. Maaliskuun aikana neljä tuttuani on tullut tiensä päähän. Lähin oli tietenkin oma vanhin veljeni, mutta lisäksi vaimoni sukulainen ja kaksi ALS-tautia sairastanutta ystävääni. Elämällä on selvästi rajansa.

Kristittyinä uskomme ylösnousemukseen. Keitä me olemme ylösnoustessamme? Miten olemme tunnistettavissa. Paavali kirjeessään korinttilaisille hyvin muistuttaa siitä, että kun siemen kylvetään maahan ei maasta nouse siemen. Maasta nousee jotain muuta. Nousee kasvi, jonka siemenestä oli kyse. Katoava haudataan, katoamaton nousee. Heikkona haudattu, nousee voimakkaana. Ajallinen lasketaan maahan, hengellinen nousee.

Kuka minä olen - kysymyksenä elää edelleen. Olemme itse kukin jotain muutakin kuin oma kehomme. Milloin puhutaan persoonasta, minästä ja jopa sielusta niin huomaamme puhuvamme enemmästä kuin vain omasta kehostamme. Elämä on enemmän.