Viimeinen päivä

"Kun te totuudelle kuuliaisina olette puhdistautuneet elääksenne vilpittömässä, veljellisessä rakkaudessa, niin rakastakaa toisianne uskollisesti ja kaikesta sydämestänne. Olettehan te syntyneet uudesti, ette katoavasta siemenestä, vaan katoamattomasta, Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta. Sillä

    ihminen on kuin ruoho,
    ihmisen kauneus kuin kedon kukka.
    Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,
    mutta Herran sana pysyy iäti."

1. Piet. 1:22–25

Eletään vuoden viimeistä päivää. Vuoden viimeinen päivä ei luonnollissti kerro muusta kuin tavasta rytmittää tai ajoittaa vuodenvaihteen aika. Tunnettuahan tietenkin se, että ihmiskunnassa on sen suhteen erilaisia kulttuureita, joissa vuosi vaihtuu eri kohdassa vuodenkiertoa ja vuosilukukin on hyvin toisenlainen.

Viimeinen päivä on minua puhutteleva teema johtuen siitä, että päivittäin olen saanut olla kiitollinen siitä, että vielä ei ollut viimeinen päivä. Sairauden myötä elämän rajallisuus on tullut hyvin todelliseksi asiaksi. Jopa sellaisesta näkökulmasta, että omien oireiden vuoksi on joutunut miettimään, että tähänkö tämä loppuu. No onneksi ei - kiitollinen mieli elämän jatkumisesta on saanut nousta uudelleen ja uudelleen.

"Ihminen on kuin ruoho,  ihmisen kauneus kuin kedon kukka.
Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta Herran sana pysyy iäti."

Elämä on tunnetusti hyvin rajallista. Ikä jättää jälkensä ja lopulta käy kuin lakastuvalle kukalle, mutta onneksi Jumalan lupaukset rakkaudesta elävät ja pysyvät ikuisesti. Ihmisen keho katoaa, mutta sielu ei katoa. 

Viattomien lasten päivä

 

Tietäjien lähdettyä Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: ”Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet.”

    Joosef heräsi unestaan, otti heti yöllä mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja lähti kulkemaan kohti Egyptiä. Siellä hän pysytteli Herodeksen kuolemaan asti. Näin kävi toteen, mitä Herra oli profeetan suulla ilmoittanut: ”Egyptistä minä kutsuin poikani.”

    Kun Herodes huomasi, että tietäjät olivat pitäneet häntä pilkkanaan, hän raivostui. Hän antoi käskyn, että Betlehemissä ja sen lähistöllä oli surmattava kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat, sen ajan perusteella, jonka hän oli tietäjiltä saanut selville. Näin kävi toteen tämä profeetta Jeremian lausuma ennustus:

      - Ramasta kuuluu huuto,
      itku ja kova valitus.
      Raakel itkee lapsiaan
      eikä lohdutuksesta huoli,
      sillä heitä ei enää ole.

    Kun Herodes oli kuollut, Herran enkeli ilmestyi Egyptissä Joosefille unessa ja sanoi: ”Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja palaa Israelin maahan. Ne, jotka halusivat surmata lapsen, ovat kuolleet.

    Joosef heräsi, otti mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja palasi Israelin maahan."

Matt. 2:13–21

Matteus evankeliumissaan kertoi itämaan tietäjistä, jotka tähteä seuraamalla löysivät lopulta Jeesuksen Betlehemistä. He kuitenkin joutuivat kysymään opastusta Herodekselta.

Yllä oleva katkelma kertoo siitä, itä tapahtui, kun tietäjät eivät paljastaneet Herodekselle sitä, mistä Messias löytyy. 

Joosef sai unessa enkeliltä viestin, joka sai heidät lähtemään maanpakoon etsimään turvapaikkaa Egyptistä.

Ja syytä oli lähteä. Herodes toteutti uhkansa surmaamalla Betlehemin seudulta kaikki alle kaksivuotiaat pojat.

On jotenkin surullista, että jälleen eletään vastaavaa aikaa. Niin moni kuin mahdollista yrittää päästä Gasan alueelta turvaa Egyptin puolelle, kun Israel pommittaa heidän kotiseutuaan. Uutiset ovat kertoneet kuinka tuhansia lapsiakin on alueella saanut surmansa.

Maailma on sellainen, että aika ajoin on ihmisryhmiä, jotka tarvitsevat turvapaikkaa muualta kuin kotimaastaan. Surullista se, että aika ajoin ovia suljetaan eikä turvaa haluta tarjota.

Näkökulmia jouluun

      "Alussa oli Sana.
      Sana oli Jumalan luona,
      ja Sana oli Jumala.
      Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
      Kaikki syntyi Sanan voimalla.
      Mikään, mikä on syntynyt,
      ei ole syntynyt ilman häntä.
      Hänessä oli elämä,
      ja elämä oli ihmisten valo.
      Valo loistaa pimeydessä,
      pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

    Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.

      Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen,
      oli tulossa maailmaan.
      Maailmassa hän oli,
      ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä,
      mutta se ei tuntenut häntä.
      Hän tuli omaan maailmaansa,
      mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
      Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
      hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,
      kaikille, jotka uskovat häneen.
      He eivät ole syntyneet verestä,
      eivät ruumiin halusta,
      eivät miehen tahdosta,
      vaan Jumalasta.
      Sana tuli lihaksi
      ja asui meidän keskellämme.
      Me saimme katsella hänen kirkkauttaan,
      kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.
      Hän oli täynnä armoa ja totuutta."

 Joh. 1:1–14

Joulun traditiohin Luukkaan kirjoittama evankeliumi on selvästi tutuin. Mutta jos lukee kaikkia neljää evankeliumia voi havaita, että näkökulmat ovat hyvin erilaiset tai painotukset hyvin erilaiset.

Markus - evankeliumeista ensimäinen - ei kerro Jeesuksen syntymästä mitään. Avain kohta tuntuu olevan se hetki, jolloin Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani. Sinuun minä olen mielistynyt." 

Matteuksen evankeliumiin olen viitannut edellisessä tekstissäni, mutta tuon evankeliumin kertomuksessa tulee esiin itämaan tietäjät. He tulevat siis - juutalaisesta näköulmasta katsottuna - pakanamaasta. Matteukselle, joka ymmätääkseni toimi pakanamaiden keskuudessa näkökulma oli merkittävä. Matteuksen evankeliumissa muutenkin esiintyy Jeesuksen ja pakanoiden kohtaamisia.

Luukkaan evankeliumissa - mikä siis lienee kaikille tutuin - ovat mukana paimenet, joille enkelit ilmestyivät. Paimenia pidettiin enemmän tai vähemmän syntisinä, koska he eivät pitäneet sapattia. Heidän työnsä paimenina piti heidät töissä päivästä päivään. Ja tunnettua lienee se, että nimenomaan Luukkaan evankeliumissa tuo syntisten armahdus painottuu. Hänen tekstissään löytyy tuhlaajapoikakertomus, kadonneet lampaat ja kadonnut kolikko - jotka siis kaikki löytyvät. 

Johanneksen evankeliumi, joka evankeliumeista on kirjoitettu viimeisimpänä ollaan vielä erilaisella näkökulmalla. Jeesuksen konkreettisesta syntymähetkestä ei ole mainintaa vaan näkökulma on enemmän teologinen: "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme..."

Vanhan testamentin sivuilta löytyy lukuisia lupauksia syntyvästä Messiaasta, Vapahtajasta, Jumalan Pojasta. Nuo lupaukset konkretisoituvat Jeesuksen myötä. Hänen elämänsä näytti todeksi sen minkä Johannes kirjeessään kirjoitti: "Jumala on rakkaus."

Joulua kohti

 

"Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.

    Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä."

    Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
      - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
      ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -
      se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen."

Matt. 1: 18-24

Rakkaat kristityt!

”Minä se en ole” – mahtoi olla Joosefin ensimmäinen vastaus mielessä nousevaan kysymykseen: ”Kuka on syntyvän lapsen isä?” 

Tiedän kyllä, että moni kristitty haluaisi sulkea korvansa koko kysymykseltä – tai ohittaa sen jotenkin turhana. Kautta kristikunnan on jo kaksi tuhatta vuotta julistettu sanomaa siitä, kuinka neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan.

Mutta tuskinpa tuo vastaus oli Joosefille itsestään selvä. Eiköhän ensimmäinen ajatus ennemminkin ollut: ”Tuo tyttö, joka on minulle luvattu – odottaa lasta. Mutta minä en ole isä – kuka on?”

Se mahtoi olla hyvin kipeä kokemus – ja voin kuvitella, että kipeästä kokemuksesta oli kyse myös Marian kohdalla. Hänen täytyi tietää, mitä hänestä ajatellaan. Nuori tyttö – sitähän neitsyt silloin tarkoitti – odottaa lasta. Liekö ollut jo viidentoista. Tuskin hän oli paljon vanhempi. Avioliiton solmimisikä kun oli huomattavasti aiemmin kuin meidän aikanamme.

Lain mukaan Maria olisi pitänyt kivittää – ja niin olisi ehkä käynyt, jos Joosef ei olisi ottanut syntyvää lasta omiin nimiinsä. Jos Joosef ei olisi saanut unessa viestiä enkeliltä – ehkä me emme olisi viettämässä joulun aluspäiviä.

Aika oli täysin toinen kuin tämä meidän elämämme aika. Yhä meidän aikanamme naisten asema maailmassa on huomattavasti heikompi kuin miesten – mutta tuohon aikaan sitä ei edes asetettu kyseenalaiseksi. Yhteiskunta oli patriarkaalinen – ja sillä hyvä. Asiat katsottiin vahvasti miesten näkökulmasta. Tästä syystä oli hyvin merkittävää, että Joosef otti Marian ja syntyvän lapsen omakseen.

Tutussa Luukkaan jouluevankeliumissa – jonka siis kuulemme huomenna ja ylihuomenna - tämä tulee vielä paljon vahvemmin esille.  …”Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun.  Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta”… Jeesus laskettiin siis Joosefin sukuun kuuluvaksi.

Joosef katoaa evankeliumeista pian Jeesuksen lapsuuskertomusten jälkeen. On arveltu, että hän kuoli varsin varhain.

Kysymys Jeesuksen isästä kuitenkin mitä ilmeisimmin jäi elämään. Markuksen evankeliumissa kerrotaan näin: ” Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme." Näin he torjuivat hänet.” Sanat liittyvät tilanteeseen Jeesuksen kotikaupungissa Kapernaumissa – jossa hänet asetettiin hyvin kyseenalaiseksi. Jeesusta kutsutaan Marian pojaksi.

Patriarkaalisessa yhteiskunnassa se oli suuri loukkaus. Vaikka Joosef olisi kuollut – Jeesusta olisi pitänyt ilman muuta kutsua Joosefin pojaksi. Jos lasta kutsuttiin äidin mukaan – se kertoi jotain syntyperästä. Jos tämä pitää paikkansa – silloin Jeesus oli monien silmissä toisen luokan kansalainen, vailla kansalaisoikeuksia – ja esimerkiksi vailla oikeutta perustaa oma perhe.

Rakkaat kristityt. Herran syntymä on lähellä. Huomenna on jouluaatto. Ylihuomenna joulu – Kristuksen syntymäjuhla. Jumala tuli ihmiseksi.

Jumala tuli ihmiseksi. Hän ei syntynyt palatsiin – kuninkaalliseen perheeseen. Hän ei syntynyt maan mahtavien joukkoon, heidän joukkoonsa, joilla on valtaa. Hän ei syntynyt edes kovin perinteiseen tavalliseen perheeseen. Hänen syntymänsä ympärille liittyi paljon kysymyksiä. Häpeääkin. Hän ei tullut rikkauden keskelle – hän syntyy keskelle köyhyyttä.

Jumala tulee ihmiseksi. Hän syntyy sen raadollisuuden keskelle, mitä tämä ihmiselämä vain voi olla. 

Tämä ulottuvuus, josta kaikki kiiltokuvamaisuus on kaukana – unohdetaan usein joulupuheissa. Ja kuitenkin siitä näkökulmasta avautuu aivan uusi syvyys Jumalan rakkauden luonteesta.

Tällaisen Vapahtajan syntymäjuhlaan saamme ystävät olla valmistautumassa.

Tämä 4. adventtisunnuntain saarna on tullut pidettyä vuosia sitten Loviisan kirkossa.

Adventin kynttilöitä

"Seuraavana päivänä Johannes oli Betaniassa, ja hänellä oli kaksi opetuslasta seurassaan. Jeesus kulki siitä ohi, ja osoittaen häntä Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa!” Kun opetuslapset kuulivat hänen sanansa, he lähtivät seuraamaan Jeesusta."

 Joh. 1:35–37

Kymmenen vuotta sitten tuli saarnattua Loviisan kirkossa. 

Adventti on odottamisen aikaa. Me odotamme joulua. Monessa kodissa joulun alla availlaan aamu aamun jälkeen adventtikalenteria. Toisista adventtikalentereista löytyy aina jokin jouluinen kuva, joistakin adventtikalentereista löytyy suklaata.

Meillä täällä kirkossa ei ole adventtikalenteria. Tai miten sen nyt ottaa – ehkä meillä sittenkin on. Mutta siinä kalenterissa ei kahtakymmentäneljää luukkua. Siinä on vain neljä kynttilää. Neljä adventtikynttilää. Yksi kynttilä on aina jokaista joulua edeltävää sunnuntaita kohti.

Tämä on ensimmäinen kynttilä. Se kertoo ensimmäisestä adventtisunnuntaista. Ensimmäistä adventtia kutsutaan nöyrtymisen adventiksi. Ensimmäisenä adventtisunnuntaina me muistelimme täällä kirkossa kuinka Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin ja ihmiset lauloivat hoosiannaa. Niin tehtiin täälläkin. Ensimmäinen adventtisunnuntai kertoo odotuksesta. Siksi ensimmäinen kynttilä on odotuksen kynttilä.

Viikko sitten oli toinen adventtisunnuntai. Sunnuntaita kutsutaan myös kunnian adventiksi. Silloin muistettiin sitä, että Jeesus palaa kerran. Silloin lopultakin hyvä voittaa pahan. Tässä maailmassa hyvä ja paha käyvät taistelua – niin kuin me jokainen omasta elämästämme tiedämme. Mutta kerran hyvä voittaa pahan Jeesuksen tullessa takaisin. Siksi toinen adventtikynttilä on jouluilon kynttilä.

Tänään on kolmas adventtisunnuntai. Tätä kolmatta adventtisunnuntaita kutsutaan Hengen adventiksi. Raamatun kohta kertoo meille Johannes Kastajasta, joka sillä kertaa on Betaniassa. Johannes valmisti ihmisiä Jeesuksen tulolle. Hän osoitti Jeesusta ja sanoi: ”Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” Hän valmisti ihmisiä ottamaan vastaan Jeesuksen tuoman anteeksiantamuksen ja armon sanoman. Anteeksisaaminen tuo sydämeen rauhan. Siksi kolmas adventtikynttilä on joulurauhan kynttilän.

Yksi kynttilöistä on vielä sytyttämättä – ja jääkin tänään sytyttämättä. Sen aika on vasta viikon kuluttua. Neljäntenä adventtina muistetaan lasta odottavaa Mariaa. Marian sydämen alla on kasvamassa poika, joka sitten myöhemmin syntyy talliin Betlehemissä ja saa nimekseen Jeesus. Neljäs kynttilä on rakkauden kynttilä.

Tällä tavalla kulkee matka jouluun – jokainen adventtikynttilä on kuin yksi askel joulua kohti.

Tulevaisuutta odotellessa

"Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa. Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan. Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla."

 1. Tess. 4:13–18

Elämässä on paljon asioita, jotka tiedämme ja tunnemme. Mutta yhtä lailla elämässä on paljon asioita, jotka ovat meille salaisuuksia. Odotamme mitä tapahtuu.

Kuluneen viikon teemana on ollut: "Kuninkaasi tulee kunniassa." Teema tarkoittaa Kristuksen paluuta tähän aikaan ja ymmärtääkseni tällaisen ajan päätöstä. Tällaisen ajan, jossa vielä pahuudella on paljon valtaa. Pahuus näyttää hyvin monessa muodossa olemuksensa, mutta uskomme aikaan, jolloin hyvä voittaa pahan.

Jo tässä ajassa voitaneen sanoa, että missä Kristus rakkaudellaan hallitsee ja saa meidät rakastamaan, jo siellä hyvä avaa tilaa.

Päivän teksti tuo myös esiin toisenlaisen näkökulman. Me elämme ajassa, jossa kuolema on todellisuutta. Kun tietää sairastavansa vakavaa sairautta kuoleman todellisuus alkaa mielessä elää. Mutta kuolema on aivan yhtä todellista kaikille. Jokainen päivä, johon saamme herätä on meille lahja.

Mutta onko kuolema loppu? On se tietenkin tämän ajan loppu tai tämän elämän loppu. Mutta kirjeen kirjoittaja vertaa kuolemaa uneen, uneen josta meidät kerran herätetään. Uskomme mukaisesti saamme kerran herätä, niin kuin Kristus nousi kuolleista. Toivo kuuluu elämän iloon.

Jumalan valtakunta

"Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne. "

    Opetuslapsilleen hän sanoi:

    ”Tulee aika, jolloin te toivotte näkevänne edes yhden Ihmisen Pojan päivän mutta ette saa nähdä. Teille sanotaan silloin: ’Hän on tuolla’, ja: ’Hän on täällä’, mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä. Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä. ”"

Luuk. 17:20–24

Eilen oli ilo olla läsnä Siikaniemen uudessa käyttöönotossa, jossa piispa Mari Parkkinen saarnasi messussa. Hänen tekstinään oli tuo toisen adventtisununtain evankeliumi.

Se yksityiskohta, joka siitä erityisesti jäi mieleen oli kysymys siitä, missä on Jumalan valtakunta. Hän hyvin osuvasti kuvasi sitä, että Jumalan valtakunta liittyy yhteisöön, keskinäisiin kontakteihin. Ei hän ehkä juuri näin asiaa ilmaissut, mutta ajatus jäi mieleeni elämään.

Jumalan valtakunta ei ole jossain tavoittamattomissa tai jossain salaisessa paikassa. Siitä puhuttaessa ei tarvitse sanoa "se on täällä" tai "se on tuolla." Jumalan valtakunta on keskellämme.

Yhteys luo kokemuksen myös Jumalan läsnäolosta. Näinhän se on. Kun uskome mukaan mukaan Kristus elää meissä - on selvää, että yhteydellä on syventävä merkitys. Tästä syystä on tärkeä kehittää seurakuntia yhteyden mahdollistamiseksi kaikkien halukkaiden kesken. Raja-aidat loukkaavat.

Hyvä hedelmä

 "Kun ihmisiä tuli joukoittain kastettavaksi, Johannes sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy! Älkää ruvetko ajattelemaan: 'Olemmehan me Abrahamin lapsia.' Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä. Nyt on jo kirves pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen."

Ihmiset kysyivät häneltä: "Mitä meidän sitten tulee tehdä?" Hän vastasi heille: "Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin." Myös publikaaneja tuli kastettavaksi, ja he kysyivät Johannekselta: "Opettaja, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty." Sotilaatkin kysyivät häneltä: "Entä me, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne.""

Luuk. 3:7–14

Luukkaan evankeliumi kirjoittajana pidetään Luukasta, joka kirjoitti myös Apostolien teot. Arvioitu kirjoittamisaika on noin 80-100 jKr. Hän aloittaa evankeliuminsa kertoen tutkineensa tapahtuneita asioita ja kirjoittaa siitä Teofilukselle.

On hyvä huomioida, että hän ei suinkaan ollut paikalla kirjoittaessaan, vaan on käyttänyt hyväkseen erilaisia lähteitä tekstejä tehdessään. Matteuksen kanssa hänellä on yhteistä se, että kummallakin pohjana oli Markuksen kirjoittama evankeliumi. 

Matteus ja Luukas teksteissään mielestäni painottavat hiukan erilaisia näkökulmia. Matteuksen evankeliumissa mielestäni painottuu suhde muihin kuin juutalaisiin, siis pakanoihin. Luukkaalla puolestaan painotus kohdistuu eri tavoin hädässä oleviin.

Johannes Kastajan lausumat tuntuvat toisinaan kovilta ja julmilta, mutta asian voi nähdä toisinkin. Keitä hän puheillaan tukee? 

Syntyperä - ollakseen Abrahamin lapsi - ei auta asiaa. Oleellista on kantaa hyvää hedelmää. Jos on kaksi paitaa, anna toinen sille, jolla ei ole paitaa. Jos sinulla on ruokaa, anna sitä toisillekin. Älä vaadi. Älä ryöstä. Älä kiristä.

Kaikki kuvaukset siitä, mitä on tuo hyvä hedelmä liittyy tavalla tai toisella lähimmäisten rakastamiseen, auttamiseen ja kiusaamatta olemiseen. Taisi Johannes sittenkin olla ihan hyvän asian takana.

Hoosianna

 

"Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.”
    Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: ”Miksi te viette varsan?” He vastasivat: ”Herra tarvitsee sitä.” He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle.
Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:
      - Siunattu hän, kuningas,
      joka tulee Herran nimessä!
      Taivaassa rauha,
      kunnia korkeuksissa!
    Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: ”Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!” Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.”"

Luuk. 19:28–40

Tänään vietetään ensimmäistä adventtisunnuntaita. Uusi kirkkovuosi on jälleen saanut alkaa.

Jeesus saapuu pääsiäisen aikaan Jerusalemiin ja saa uskomattoman vastaanoton. Hän ratsastaa kaupunkiin aasin varsalla ja Jeesuksen seuraajien joukko alkaa ylistää häntä. On aika laulaa hoosiannaa eli rukoilla Herra armahda.

Jeesuksen saapumisesta kaupunkiin eivät kaikki olleet kuitenkaan iloisia eivätkä valmiina kiittämään. Fariseukset jopa kehottivat Jeesusta kieltämään opetuslapsiaan. Jeesus vastasi heille: "Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat."

Itse sain tänäiltana olla Tuomasmessussa, jossa Lahden Gospelkuoro oli laulamassa. Vielä vuosi sitten olin tuossa joukossa. Tänään istuin penkissä. Laulaminen on osaltani päättynyt. En voi laulaa mitään. Hoosiannakin jäi ensimmäistä kertaa laulamatta. Ja voin kertoa, että tuo kokemus kosketti kyllä hyvin syvälle.

Se, että oma vamma sulkee suun, sammuttaa laulun, herättää kaipuun johonkin menneeseen, ei kuitenkaan vie toivoa, jonka Kristus meille toi. Suu vaikenee - sydän laulaa ja kiittää.

Mielen rauhaa

 

"Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala – mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus – mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!"

Room. 8:31–34

Miten kristillisyys poikkeaa monesta muusta uskonnosta tai vakaumuksesta? Mikä on uskomme ydin?

Asian varmasti voisi ilmaista ja kuvailla hyvin monella erilaisella tavalla. Paavali kirjeessään kuvaa asiaa hyvin monella tavalla, mutta asian ydin pysyy luonnollisesti aina samana.

Ydin asia on: "Jumala on meidän puolellamme." Ymmärtääkseni tässä ei ole ilmaista, että Hän on meidän puolellamme ja muita vastaan, vaan nimenomaan korostaa Hän on meidän puolellamme. Hän on rakastava Jumala. Hänen rakkautensa sai Hänet jopa uhraamaan Poikansa meidän puolestamme.

Parhaimmillaan usko Kristukseen ja Jumalan rakkauteen voi luoda mieleen rauhan. Kokemus turvasta, kokemus rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemisesta antavat mielelle lepoa.

On selvää, että ihmisenä itse kukin on epätäydellinen. On selvää, että elämämme on rajallinen. Mutta Jumalan rakkauden varassa toivo kantaa läpi elämän, jopa viimeisen rajan toiselle puolelle.