Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee.
Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen. Mutta kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana:
Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki. Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
1. Kor. 15:20–23, 53–57
Pyhäinpäivä kutsuu vuodesta toiseen pysähtymään suuren salaisuuden äärellä. Tuon salaisuuden äärellä tänäänkin sai hetken pysähtyä.
Tarkoitan luonnollisesti sitä hetkeä, jolloin saimme pysähtyä hautausmaalla, sytyttää kynttilän ja hetken muistella poismenneitä rakkaita.
Kuolema on raja, jonka taakse ei näe. Millaista on tuon rajan toisella puolella. Uskon, että monen mielessä on tyhjyys - ettei rajan takana ole mitään, vaan se on vain loppu.
Uskomme mukaan näin ei ole. Ylösnousemuksen aamu odottaa Kristuksen paluuta. Toinen todellisuus aivan kuin antaa odottaa itseään.
Poismenneet läheisemme ovat edelleen rakkaita. He edelleen elävät meidän muistissamme. Mutta salaisuuden äärellä olemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti