Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta yhdeksäntoista.
Jeesusta lähdettiin viemään. Kantaen itse ristiään hän kulki
kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean
kielellä Golgata. Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta
hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen. Pilatu
oli kirjoituttanut taulun, joka kiinnitettiin ristiin. Siinä oli sanat: ”Jeesus
Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” Monet juutalaiset lukivat kirjoituksen,
sillä paikka, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia. Teksti oli
kirjoitettu hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Juutalaisten ylipapit sanoivat
Pilatukselle: ”Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas.’ Kirjoita, että hän on
sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’” Pilatu vastasi: ”Minkä kirjoitin,
sen kirjoitin.”
Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen
vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat
myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he
sanoivat toisilleen: ”Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.” Näin kävi
toteen tämä kirjoituksen sana:
- He jakavat keskenään vaatteeni
ja heittävät puvustani arpaa.
Juuri näin sotilaat tekivät.
Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän
sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. Kun Jeesus näki, että
hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen:
”Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!”
Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.
Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen.
Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: ”Minun on jano.” Siellä oli
astia täynnä hapanviiniä. Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen
iisoppiruo’on päässä Jeesuksen huulille. Jeesus joi viinin ja sanoi: ”Se on
täytetty.” Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Rakkaat
kristityt!
Edellisestä
saarnasta täällä Jalkarannassa on kulunut noin 38 vuotta. Aika on vierinyt. Viime
aikojen omakohtainen muutos on puhevamma. Siksi joudun puheen selkeyden vuoksi
käyttämään teknistä apuvälinettä.
Elämään
liittyy tiettyjä peruskysymyksiä, joihin vastauksen löytäminen voi olla
hyvinkin vaikeaa. Voin esittää niistä kaksi. Ensimmäinen olisi tämä: Kuka sinä
olet? Ja toinen – aivan yhtä vaikea olisi tämä: Kuka minä olen? Mikä on tehnyt
sinusta ja minusta juuri meidät? Olemmehan me kaikki ihmiset aivan erityisiä
persoonallisuuksia. Jokainen meistä on aivan ainut kertainen. Hiljaisella
viikolla kysymys, kuka sinä Jeesus olet – nousee luonnollisesti pintaan.
Elämä kantaa
sisällään paljon arvoituksia. On paljon asioita, joiden merkityksen voimme
keksiä. Asioita, jotka tuntuvat hämäriltä, mutta voivat aueta ymmärrykselle.
Mutta arvoituksista poiketen on olemassa myös salaisuuksia. Salaisuuksia,
joihin ei ole arvoitusten tavoin ratkaisua. Salaisuudet säilyvät.
Kaksi
suurinta salaisuutta lienevät nämä. Alku ja loppu. Tai vielä selvemmin
sanottuna. Syntymä ja kuolema.
Kuinka
kahdesta solusta, jotka liittyivät toisiinsa, tuli juuri sinä tai minä.
Ihminen, joka voi sanoa itsestään – erotukseksi kaikista muista miljardeista
ihmisistä- minä. Ainutlaatuinen, ainutkertainen, erilainen – persoonallinen
minä. Oma salaisuutensa tämä.
Tai tuo
toinen salaisuus. Loppu. Kuolema. Mitä
se on?
Sairaalan
huoneen pöydälle on tuotu kynttilä. Kourallinen omaisia on kokoontunut vuoteen
ympärille. On hiljaista. Joku pyyhkii poskilta valuvia kyyneleitä. Läheinen,
pois mennyt ihminen makaa vuoteella. Hengitys on lakannut. Kivut ovat ohi.
Iholla viipyy vielä hivenen lämpöä. Tuntuu kuin rypyt alkaisivat silota. Siinä
hän on. Vai onko? Mitä on tapahtunut? Mitä on kuolema. Missä on ”minä”?
Lähes
jokaisen kirkon alttarilta tai seinältä löytyy krusifiksi, jossa on kuvattuna Jeesus
ristillä. Täällä Jalkarannan seurakuntakodin alttarilla on risti – ja alttarin
takaa ulkoa löydämme myös ristin. Moni kantaa ristiä kaulassaan. Tänäänkin.
Tosin tuo risti harvoin on krusifiksi, jossa olisi kuvattuna myös
ristiinnaulittu. Risti kuitenkin muistuttaa meitä noista tapahtumista, jotka
tapahtuivat hieman vajaat kaksituhatta vuotta sitten. Risti muistuttaa
hetkestä, josta päivän evankeliumi kertoo. Risti muistuttaa meitä ”pitkäperjantaista”.
”Suuresta perjantaista”. ”Hyvästä perjantaista”. ”Pyhästä perjantaista”. –
riippuen siitä millä kielellä asia ilmaistaan.
Päivä vie
meidät kuoleman äärelle. Viivymme hetken Jerusalemin kaupungin ulkopuolella
Golgatan kukkulan äärellä. Ihmisiä kulkee ohi. He vilkaisevat kukkulalle, jos
vilkaisevat. Kaikki eivät vilkaise – koska näky roomalaisten miehittäjien aikaan
oli tuttu. Rikollisten naulitseminen ristiin oli tavallista. Nyt näky oli
poikkeava. Ristiin oli kirjoitettu viesti. Jeesus nasaretilainen juutalaisten
kuningas.
Muutamat
sotilaat seisovat hoitamassa miehittäjän tehtäväänsä. Jakavat uhrien vaatteet
keskenään – kuitatakseen siitä lisän palkkaansa.
Mutta läsnä
on myös Jeesuksen läheisiä. Heille tilanne on aivan toinen.
” Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar
sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. ” Näin meille evankeliumin
katkelma kertoi.
Maria, Jeesuksen äiti oli tietenkin
tuntenut poikansa jo syntymästä lähtien. Nuo muut läheiset olivat tulleet
tutuiksi elämän matkan varrella. Mutta Jeesuksesta oli tullut läheinen. Voin
vain kuvitella, kuinka tuo hetki satutti ja kosketti syvälle. Tässäkö on kaiken
loppu?
He olivat kuulleet, nähneet ja kokeneet koskettavia
asioita yhteisellä matkalla. Moni oli saanut tulla terveeksi. Moni – muiden
hylkäämä – oli saanut tulla hyväksytyksi. Tuomittu oli saanut kokea armahduksen
– kivet oli jääneet heittämättä. Sokea oli saanut näkönsä. Kuuro kuulonsa. Mykkä
saanut puhekykynsä takaisin. Spitaalisia eli lepratautisia oli tullut terveeksi.
Halvaantunut oli saanut liikuntakykynsä takaisin. Jopa miehittäjiin kuuluvan upseerin tytär oli
saanut avun. Nälkäisille oli tarjottu ruokaa. Muutama kuollutkin oli tullut
herätetyksi. Vapahtajamme tuli tunnetuksi siitä, että hän teki hyvää, hän
auttoi, hän rakasti. Jeesuksen seuraajilla oli vahva kokemus siitä, kuinka hyvä
voittaa, rakkaus voittaa. Siinä oli jotain aivan uutta. Mutta tähänkö nyt
kaikki päättyy?
Nyt nämä – joille Jeesus varmasti oli hyvin
rakas – seuraavat ristin äärellä kuinka kuolema saapuu ja vie hänet pois,
katkaisee yhteyden. Ja vielä silloinkin Kristuksen rakkaus saa ilmauksensa:
”Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä,
hän sanoi äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi
opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!” Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti
huolta Jeesuksen äidistä.””
Muutamaa päivää aiemmin Jeesus oli ollut
Martan, Marian ja Lasaruksen kodissa Betesdassa. Siellä Maria oli voidellut
hänet hautaamista varten. No sitä ei Maria ehkä ajatellut. Jeesus tiesi mihin
oli kulkemassa – mikä edessä odotti.
Jäähyväispuheessaan Jeesus avasi oppilailleen
tuota elämän salaisuutta. Kuka minä olen? Sanomalla näin. ”Olen puhunut teille
tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi
täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen
rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa
henkensä ystäviensä puolesta.”
Rakkautta loppuun asti. Sellainen oli
Vapahtajamme tie. Vain rakkaus avaa tien. Vain rakkaus kuvaa Jumalamme
olemusta. Jumala on rakkaus.
Tämän saarnan ajan seinällä on ollut
nähtävissä krusifiksi – muistuttamassa meille pitkänperjantain sanomasta. Tuon
krusifiksin olen saanut tädiltäni rippilahjaksi vuonna seitsemänkymmentä. Siis
reilut viisikymmentä vuotta sitten. Sillä on aina ollut paikkansa huoneeni
seinällä. Vuosien myötä ovat kuitenkin kädet hävinneet. Aluksi se tietenkin
harmitti – vuodet kuitenkin opettivat, että me saamme toimia Kristuksen käsinä
tässä ajassa. Hän tarvitsee niitä. Hänen rakkautensa tarvitsee edelleen
toimijansa.
Katsellessaan Jeesusta ristillä,
kantaessaan hänet iltapäivällä hautaan – eivät hänen läheisensä voineet
ymmärtää mistä oli kyse. Salaisuus, suru ja kaipaus täytti mielen. Me tiedämme mitä
sitten tapahtui, me näemme ristillä sovittajan, Vapahtajan. Tuon salaisuuden
ääreen me kristittyinä palaamme pääsiäisenä. Nyt kuolema oli vain salaisuus.
Onneksi me tiedämme, valo koittaa. Hyvä voittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti