"Herra on suonut minulle sen suuren ilon, että te vihdoin olette voineet antaa minulle uuden osoituksen huolenpidostanne. Sitä te tosin olette koko ajan halunneet, mutta ette ole saaneet siihen tilaisuutta. Tällä en tarkoita sitä, että kärsin puutetta, koska olen oppinut tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on. Tunnen köyhyyden ja hyvinvoinnin, olen tottunut kaikkeen ja kaikenlaiseen, syömään itseni kylläiseksi ja näkemään nälkää, elämään runsaudessa ja puutteessa. Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa. Te teitte silti hyvin, kun autoitte minua vaikeuksissani."
Fil.4:10-14
Paavali kirjoittaa filippiläisille saanastaan avusta heitä kiittäen. Hän toteaa, että toki hän on monesta asiasta selvinnyt ilman heidän apuaan, koska Jumala auttaa selviytymään. Mutta silti hän on kiitollinen filippiläisiltä saamastaan avusta ja huolenpidosta.
Apu ja huolenpito saa mielen kiitolliseksi. Näin se on. Jos mietin kulunutta kesää olen saanut kokea noita kiitollisuuden lähteitä aivan lukemattomia kertoja. Tärkein apu tietenkin on tullut kotona puolisolta ja omalta perheeltä. Mutta on ollut runsaasti muutakin.
Ylläoleva kuva kertoo alkukesän ongelmasta, jolloin Lahden Järvipelastajat hinasivat veneeni takaisin kotisatamaan. Apu saapui nopeasti emmekä joutuneet sen enempää hätäilemään. Tietenkin asiaa helpotti myös se, että käytännössä oli tyyni sää eikä vene joutunut ajelehtimaan.
Mutta runsaasti olen saanut apua hoitohenkilöstöltä. Huolenpidon määrä tuntuu käsittämättömän suurelta. Hoidot järjestyvät. Asiat etenevät hyvällä aikataululla. Tuntuu hyvältä ja saa mielen kiitolliseksi. Näin siitä huolimatta, että olen hyvin tietoinen, että potemastani sairaudesta ei parannuta, mutta siihen liittyviä oireita ja vaikeuksia pyritään helpottamaan mahdollisuuksien mukaan.
Avun antaminen - milloin kenellekin - on äärimmäisen tärkeää. Se luo kiitollisuutta ja antaa elämään toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti