Salaisuus

 Jumala olkoon meille armollinen ja siunatkoon meitä,

hän kirkastakoon meille kasvonsa.

      Silloin koko maa oppii tuntemaan sinun tiesi, Jumala

      ja kaikki kansat saavat tietää, että sinä autat.

Ylistäkööt kansat sinua, Jumala,

ylistäkööt sinua kaikki kansat.

      Kansat iloitkoot ja riemuitkoot, sillä sinä jaat niille oikeutta,

      sinä johdatat kansakuntia maan päällä.

Psalmi 67:2-6

On paljon psalmitekstejä, jotka ennen kaikkea saa vain mielen hiljaiseksi. Sellainen minulle on esimerkiksi tuo ylläoleva teksti. Kuinka voin nähdä Jumalan kasvot? Hänhän on salattu. Ei Jumala ole nähtävissä. Hänen kätensä jälki toki on nähtävillä. On heti kun avaamme silmämmee ja katsomme ympärillemme millaisessa maailmassa saamme elää.

Olen usein miettinyt sitä, että Toisessa Mooseksen kirjassa, jossa sanotaan näin: "»Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla." 

Patsaita on helppo olla tekemättä, mutta helposti ihmisen mielessä kuitenkin piirtää kuvaa Jumalasta. Pitäisikö sitäkin välttää ja tyytyä siihen, että me olemme salaisuuden edessä. Muistan, että olen pitämissäni rippikouluissani joitakin kertoja sanonut, että muistakaa, että Jumala ei ole sellainen kuin sanon. No en tietenkään ole tarkoittanut sitä, että puhuisin tietoisesti harhoja. Tarkoitin sitä, että me kaikki olemme salaisuuden edessä ja siksi jokin voi osua oikeaan, mutta varmasti Hän on enemmän.

Jeesus avasi Jumalan todellisuutta meille. Hän näytti ja osoitti Jumalan olevan rakkaus. Jeesuksen teoissa se konkretisoitui. Tuosta rakkaudesta mekin saamme olla osallisisa. Kun saa oivaltaa olevansa rakastettu se synnyttää rakkautta. Rakkautta, joka on tarkoitettu koko todellisuudelle.