"Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini." Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."
Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle."
Matt.26:26-30
Jeesus ja opetuslapset ovat kokoontuneet viettämään iltaa. Iltaa vietetään leivän ja viinin ääressä. Niin kuin vain ystävykset voivat sitä viettää. Siinä puolessa on ilo ja yhdessäolon riemu läsnä.
Meidän mielikuvamme, jotka liittyvät ehtoolliseen ovat usein hyvin toisenlaisia. Meille ehtoollinen on uskonnollinen riitti. Pieni öylätti – ei leipää, joka täyttäisi – tippa viiniä – ei juomaa joka veisi janon, ja saisi veren kiertämään vähän vilkkaammin. Meille ehtoollinen on enemmän harras hetki – kuin ystävien riemullinen kohtaaminen ja eron ateria – jossa yhtä aikaa iloitaan ja surraan.
Kuinka paljon kristillinen kirkko onkaan vuosisatojen vieriessä menettänyt, kun inhimillisestä kohtaamisesta on tullut uskonnollinen riitti. Muodollisesti ensimmäinen ehtoollinen lienee ollut sellaisen sapattiaterian tai juhla-aterian kaltainen, jossa todella ollaan syömässä ja samalla muistetaan yhdessä Jumalan hyviä tekoja kansan historian eri vaiheissa.
Mitähän Jeesus ja opetuslapset muistelivat tuona iltana. Ristin tapahtumia ei vielä muisteltu, koska ne olivat vasta edessä. Ehkä mielessä oli vasta tapahtunut näön antaminen Bartimeukselle Jerikossa. Sehän oli tapahtunut kun he olivat matkalla Jerusalemiin. Tai ehkä siellä muisteltiin yhteisiä venematkoja Genesaretilla – sitä kuinka oltiin selvitty myrskystä. Tai ehkä Pietari muisteli sitä, kuinka Jeesus paransi hänen anoppinsa Kapernaumissa.
Jeesukselle tulevat tapahtumat olivat tiedossa. Hän antoi illan ehtoollisaterialle aivan uuden sisällön. Minun ruumiini ja minun vereni...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti