Väsymätön auttaja

"Minä kohotan katseeni vuoria kohti.

Mistä saisin avun?

Minä saan avun Herralta,

häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.

Herra ei anna sinun jalkasi horjua,

väsymättä hän varjelee.

Ei hän väsy, ei hän nuku,

hän on Israelin turva.

Hän on suojaava varjo, hän on vartijasi,

hän ei väisty viereltäsi.

Päivällä ei aurinko vahingoita sinua

eikä kuunvalo yöllä.

Herra varjelee sinut kaikelta pahalta,

hän suojelee koko elämäsi.

Herra varjelee kaikki sinun askeleesi,

sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina."

Psalmi 121

Elämään kuuluu avun tarve. Apua tarvitsee vastasyntynyt - apua tarvitsee viimeisiä elinvuosiaan elävät vanhukset. Apua tarvitsevia löytyy tuon matkan varrelta. Avun tarve vain kuuluu ihmisen osaan, ihmisen elämään. Näin se vain on.

Avun tarve voi liittyä hyvin monenlaisiin asioihin. Välillä se liittyy erilaisiin yllättäviin ongelmiin tai onnettomuuksiin. Välillä ne liittyvät aivan tavallisiin arjen rutiineihin. Me ihmiset vain olemme sellaisia, että avun tarve on osa meitä, näin hyvinkin erilaisissa tilanteissa.

Välillä avun tarpeesta vastaavat erilaiset ammattilaiset, hoitohenkilökunta, putkimiehet, poliisit... niin hyvin erilaiset tekijät. Välillä avusta huolehtivat läheisemme tai ystävämme. Aina auttajat eivät edes ymmärrä auttavansa - he vain tekevät jotain, joka on heille normaalia ja tavallista. Avun huomaa yleensä avun saaja.

Psalmin kirjoittaja kiittää Jumalaa saamastaan avusta. Ja näin varmasti on. Usein tuo avun kokemus elää jossain omassa sisimmässä, sydämessä... toivo elää monen murheen keskellä.

Hyvä on kuitenkin muistaa, että usein avun välineenä meidän Jumalamme käyttää ihmisiä, heidän taitojaa, heidän käsiään. Siihen meidät kristityt on kutsuttu.