Ristin äärellä

 

"Jeesus huusi kovalla äänellä: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.

Kun sadanpäällikkö näki, mitä tapahtui, hän antoi Jumalalle kunnian ja sanoi: "Tämä mies oli todella viaton.""

Luuk. 23:46-47

Kun Matteus evankeliumissaan kuvaa näitä Jeesuksen viimeisiä hetkiä, hän kertoo kuinka pimeys valtasi kolmeksi tunniksi puolelta päivin ympäristön. Jeesuksen kuolinhetkellä maa järisi,kiviä halkesi, kuolleita nousi haudoista ja temppelin esirippu repesi ylhäältä alas. Sadanpäämies totesi: "Tämä oli totisesti Jumalan Poika."

Millaisia kokemuksia läsnäolijoille tuona hetkenä oli, jäänee salaisuudeksi. Se  mikä on kuitenkin selvää on se,  että Jeesus täytti kutsumuksensa. Kutsumuksen antaa itsensä uhriksi kaikkien puolesta.  

Temppelin esiripun repeämä kertoo  minulle, että tie kaikkein pyhimpään avautui. Jumalan rakkauden todellisuus avautui. Hän oli uhrannut oman Poikansa rakkaudesta luomaansa ihmiskuntaa kohtaan.

Ehkäpä tuo sadanpäämies eli nykytermein lienee olisi komppanian päällikkö, koki jotain hyvin merkittävää.  Koki siitä huolimatta,  että itse oli ollut valvomassa viattoman teloitusta.

Tämä teksti, jonka tapahtuman sisällön puolesta liittyy pitkäperjantaihin, oli jostain syystä sijoitettu tähän päivään.  Mutta hyvä niin - on Kristuksen kärsimyksellä ja kuolemalla merkityksensä joka päivä.