"Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa."
Ef. 4:11–16
Paavalin tekstien ääreen tuntuu aina välillä hyvältä pysähtyä. Pysähtyä siksi, että hän mielestäni avaa kristillisyyden ytimen uudestaan ja uudestaan. No mikä se sitten on? Kysymys ei ole olemista "kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä." Aika ajoi jotenkin tuntuu siltä, että meidän kristittyjen suuri kiusaus on antautua erilaisten oppien väliseen väittelyyn. Onhan sellaista menossa luterilaisessa kirkossammekin. Uskon ytimessä on kyse muusta. Ei oppilauseista.
Tavoitteena on noudattaa totuutta eli elää siinä todellisuudessa, joka on ympärillämme totta, ja noudattaa rakkautta. Siellä, missä rakkaus vallitsee, siellä syntyy yhteys. Yhteys, jota yhdistää usko Kristukseen ja siitä kokemuksesta syntyvä rakkaus.
Elämme viikkoa, jonka teema muistuttaa siitä, että Kristus on paimen ja me hänen lampaansa. Vaikka ylläolevassa kuvassa on vain yksi lammas ei se kuvaa ottaessani ollut suinkaan yksin vaan osallisena pienestä laumastaan. Lampaat - niinkuin monet muutkin eläimet muodostavat oman laumansa samoin kuin linnut omat parvensa. Elämän ydin on yhteydessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti