"Jeesus ajoi mykästä miehestä pahan hengen. Kun henki oli lähtenyt, mykkä mies alkoi puhua, ja kaikki hämmästyivät. Muutamat kuitenkin sanoivat: ”Belsebulin, itsensä pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa.” Toiset taas halusivat panna hänet koetukselle ja vaativat häneltä merkkiä taivaasta.
Mutta Jeesus tiesi, mitä heillä oli mielessä, ja sanoi:
”Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, ja talot sortuvat toinen toisensa päälle. Jos nyt Saatana taistelee itseään vastaan, kuinka sen valtakunta voi pysyä koossa? Tehän sanotte, että minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla. Mutta jos minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla, kenen avulla sitten teikäläiset niitä karkottavat? Heistä te saatte itsellenne tuomarit. Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.
Kun väkevä mies vartioi linnaansa ase kädessä, hänen omaisuutensa on turvassa. Mutta jos toinen vielä väkevämpi hyökkää hänen kimppuunsa ja voittaa hänet, tuo väkevämpi ottaa häneltä aseet ja varusteet, joihin hän luotti, ja jakaa saamansa saaliin. Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.”"
Luuk. 11: 14-23
Rakkaat kristityt!
Jos Kristus olisi tässä keskellämme tänään opettaisiko hän meille antiikin maailmankuvaa ja ihmiskäsitystä. Minulla on sellainen aavistus, että tuskinpa opettaisi. Kun luemme Raamattua, olemme silloin toisenlaisen maailmankuvan äärellä kuin nykyihmiset noin pääsääntöisesti ovat. Jeesus syntyi aikaan, joka oli toisenlainen kuin tämä, jota me elämme. Monet asiat ymmärrettiin eri tavoin.
Jos Kristus olisi tänään puhumassa meidän keskellämme – käyttäisikö hän ehkä toisenlaisia ilmaisuja ja sanoja – kuin mitä me hänen puheistaan Raamatun lehdiltä löydämme.
On selvää, että Jeesuksen puheet ja opetukset olivat hyvin ymmärrettäviä aikana, jona hän vaikutti ihmisenä ihmisten keskellä. Hän puhui kieltä, jota ymmärrettiin – hän käytti sanoja ja ilmaisuja, jotka olivat tuttuja. Tietenkin niin.
Mutta käyttäisikö hän tänään samoja sanoja – vai puhuisiko kenties kielellä ja käsitteillä, joita me ymmärrämme ja käytämme.
Uskon niin.
Uskon niin siksi, että Jeesus oli ja on niin kiinni ihmisten arkisessa elämässä. Puheillaan hän herätti eloon uskon, toivon ja rakkauden.
Antiikin maailmankuvaan – niin kristilliseen kuin ei-kristilliseen – kuului luonnollisena osana pahat henget, demonit. Pahat henget olivat selityksenä monenlaisille sairauksille ja riippuvuuksille – erilaisille kielteisille ilmiöille yli päätään. Meidän aikanamme selitykset ovat toisenlaisia.
Maailma ja ihminen ymmärretään nykyisin hyvin toisin kuin kaksituhatta vuotta sitten.
Ollakseni kristitty – onko minun hylättävä rationaalinen ajattelu ja pitäydyttävä vanhaan maailmankuvaan?
Voit arvata, mikä on minun vastaukseni. Omasi jätän sinulle.
Mikä tekee miehen mykäksi? Mikä saa sanat katoamaan? Miksi mies ei puhu?
Syitä voi varmasti olla monenlaisia. Evankeliumin kertomuksen miehestä ei sanota, että hän olisi ollut kuuro. Siksi hän tuskin oli ollut aina mykkä. Oliko hän loukkaantunut, saanut vamman. Emme tiedä. Mitä oli tapahtunut?
Puhumattomuus voi johtua monesta asiasta. Tarpeeksi monta pettymystä. Tarpeeksi monta loukkausta. Tarpeeksi paljon vähättelyä. Ja lopulta et voi sanoa mitään. Sanoja ei vain tule.
Puhumattomuus voi kertoa siitä, että puhumaton on uhri jollekin. On satutettu liikaa.
Joskus toki puhumattomuus on myös ase. Vahva ase. Puhumattomuudella voidaan loukata. Puhumattomuudella voidaan osoittaa toisen arvottomuutta – enkö ole edes sen arvoinen, että puhuisit minulle.
Turhaan ei Jaakob kirjoittanut kirjeessään: ”Kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän!” (Jaak.3:5) Sekä sanotut että sanomattomat sanat, voivat saada suurta tuhoa aikaan.
Päivän evankeliumissa päähuomio ei ole mykän parantamisessa. Päähuomio on keskustelussa, johon Jeesus haastetaan, kun häntä syytetään noidaksi. Siitähän on kyse, kun hän sai syytteen siitä, että hän pääpaholaisen avulla sai mykän puhumaan.
Keskustelussa Jeesus osoittaa, ettei paha voi saada aikaan hyvää. Jos paha taistelee pahaa vastaan se vain tuhoaa itseään. Parantaminen on Jumalan teko – oli sitten ollut asialla Jeesus itse tai joku muu.
Perheneuvojavuosina tapasin usein pariskuntia, jotka olivat käyneet mykkäkoulua. Sitä oli käyty päiviä – joskus jopa viikkoja. Me emme puhu. Tai toinen ei puhu – ja toinen puhuu sitäkin enemmän. Aivan kuinka vain. Mutta vuorovaikutus oli katkennut.
Sitten tapahtui jotakin. Oli pakko kuunnella toista. Mies vaimoa – vaimo miestä. Ja alkoi tulla kuuntelua ja kielet alkoivat puhua. Puhetta tärkeistä asioista. Asioista, jotka olivat loukanneet. Asioista, jotka olivat yhä molemmille tärkeitä. Asioista, jotka olivat vaikeita. Asioista, jotka paljastivat toisen ihmisen tärkeyden ja arvon. Asioista, joista ei koskaan aiemmin oltu puhuttu.
Rakastava kuunteleminen avaa suun puhumaan.
Jeesus kohtaa ihmisen. Kohtasi aikanaan Palestiinan poluilla ja kaupunkien kujilla – mutta kohtaa edelleen. Tässä ja nyt. Hän kuuntelee, mitä sinulle ja minulle kuuluu. Hän kuuntelee – koska kuuntelu saa puhumaan, sanoja ja rukouksia.
Tässä olen. Armahda minua.
Tämä teksti on julkaistu "Elämän suolaa ja leipää" -kirjan ykkösosassa.
https://kirjakauppa.bod.fi/elaemaen-suolaa-ja-leipaeae-seppo-apajalahti-9789528050070
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti