"Minä luotan sinun armoosi,
saan iloita sinun avustasi.
Minä laulan kiitosta Herralle,
hän pitää minusta huolen."
PS.13: 5,6
Kuinka jaksan? Kuinka voin? Mikä avaa elämän toivon ja luo turvallisuuden? Tuntuu, että voisin esittää vaikka kuinka monta kysymystä. Minkä varassa lepään elämän haasteiden keskellä? Uskallanko olla minä?
On kaksi elämässä hyvin tärkeää sanaa, jotka usein sekoitetaan toisiinsa tai ei oivalleta sanojen erilaista merkitystä. Nämä kaksi sanaa ovat anteeksiantamus ja armo.
Sanoilla on erilainen merkitys. Anteeksiantamus luonnollisesti liittyy vahvasti syyllisyyteen. Jos olen tehnyt pahaa, syntiä, loukannut... mitä vain mikä katkaisee välit, vain anteeksisaaminen korjaa tilanteen. Anteeksisaaminen tai anteeksi antaminen ei ole sama asia kuin unohtaminen. Tiedän, että on tilanteita, joissa ihmiset sanovat, että he eivät voi antaa anteeksi, he eivät voi unohtaa tehtyä. Mutta unohtaminen ja anteeksiantaminen ovat kaksi eri asiaa.
Unohtaminen kuuluu niihin elämän asioihin, joista ei voi päättää. Vaikka kuinka päättäisit unohtaa - saattaa muisti toimia eikä unohdusta tapahdu. Se ei ole päätöksillä hallittavissa.
Anteeksiantaminen on eri asia. Anteeksiantamiseen ja anteeksisaamiseen liittyy rikki menneen yhteyden uudelleen rakentaminen. Siitä huolimatta, mitä on tapahtunut yhteys palaa. Se on kuin uudelleen rakennettu silta.
Armossa on kyse eri asiasta. Armo ja armollisuus ei liity tekemisiin, armo ja armollisuus liittyvät olemiseen. Saan olla armahdettu, saan olla rakastettu sellaisena kuin olen. Itsenäni.
Psalmin kirjoittajan kanssa saan iloita: "Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti