Kahden valtakunnan kansalaisena

Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti. Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

 1. Tim. 2:1–4

Kahden maailman kansalaisuus on näkökulmana kiehtova. Emme ole vain toista – olemme molempia.

Jos olemme vain näkyvän maailman kansalaisia – olemme sitten vain ansaitsemassa arvomme työllä, jota voidaan mitata rahalla ja veronmaksukyvyllä. Olen hyödyllinen tai hyödytön. Ihmisestä tulee kuluttaja. Jos en kuluta – en täytä paikkaani. Elämä on kilpailua parhaimmista paikoista – meitä mitataan tehokkuudella ja taloudella. Ei tunnu hyvältä.

Mutta jos suhtaudun elämään niin, että olen oikeastaan kiinnostunut vain taivaallisista – jos vain hengelliset kysymykset kiinnostavat – eivät asiat ole oikeastaan yhtään paremmin. Jumalan luoma elämä jää elämättä. Jos kannan huolta vain siitä, mitä on kuoleman jälkeen – jää kokematta se elämän rikkaus, jonka keskelle Jumala on meidät luonut.

Me olemme sekä että. Iankaikkinen elämä on jo tässä – mutta se ei ole vain tässä. Uskomme mukaan elämä jatkuu kuoleman rajan takana toisenlaisena. Millaisena – se on salaisuus.

Kahden maailman kansalaisuus kutsuu ottamaan todesta elämän koko sen rikkaudessaan: se mitä kutsumme maalliseksi, sekin on Jumalan antamaa elämää. Hengellinen ja maallinen eivät ole erotettavissa toisistaan – sielun sopukoissa ne kulkevat käsi kädessä.