"Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen. Rukoilkaa samalla meidänkin puolestamme, jotta Jumala avaisi meille oven sanansa julistamiseen ja me saisimme puhua Kristuksen salaisuudesta, jonka vuoksi juuri olen vankinakin. Kunpa voisin tehdä sitä tunnetuksi ja puhua niin kuin minun pitäisi! Suhtautukaa viisaasti ulkopuolisiin, käyttäkää sopivaa hetkeä hyväksenne. Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen. Teidän on tiedettävä, miten kullekin vastaatte."
Kol. 4:2–6
Nykyisin sitä on eläkkeellä. Pian tulee jo neljä vuotta täyteen siitä, kun virassa ollessaan piti viimeisen saarnansa Loviisan kirkossa.
Virkaa hoitaessani sanoilla oli tietenkin iso merkitys. Sanoilla oli kaksi suuntaa. Sanoja voit puhua - ja sanoja voit kuunnella. Ja on ehkä jopa vaikea sanoa, kumpi oli tärkeämpää. Jos toimisi pappina kuuntelematta - jäisi kontaktit luomatta. Kuulluksi tuleminen on monessa yhteydessä aivan oleellista.
Nyt elän aikaa, jolloin sanani ovat loppuneet. Toki voin "puhua" käyttämällä puhelinta tai tablettia. Mutta silloin puhuminen on syytä laittaa lainausmerkkeihin. Ihan siitä syystä, että ääni ei ole oma ja ajatusten ilmaiseminen on hidasta ja niin joustavasti niiden ilmaiseminen on lähes mahdotonta. Kontaktit ovat erilaisia.
Toki viimeisestä saarnastani ei ole vielä kuukauttakaan - mutta senkin sain toteuttaa apuvälinettä käyttäen - äänellä, joka ei ole omani.
Muistan opiskeluajoiltani, kun käytännön harjoituksissa oli puhetta saarnasta, että saarna ei ole sama kuin Raamatun selitys tai raamattutunti. Saarnan tehtävänä on liittää evankeliumin sanoman arkeen. Sanan tulee olla suolaa. Suolahan ei milloinkaan on ruuassa sen päämateriaali. Suola antaa ruualle maun.
Kun Vapahtajamme sanoi seuraajilleen: "Te ole maan suola" siinä ajatuksena mielestäni on se, että ihmisen elämä on itse kullakin omanlaista arkea, mutta evankeliumi, Jumalan sana, antaa sille maun. Rakkaus, koettu ja osoitettu antaa elämään sille tarkoitetun maun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti