Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.
Mark. 10:13–16
Yllä oleva Markuksen evankeliumin teksti lienee monille tuttu. Teksti kertoo kuinka Jeesuksen luokse tuotiin lapsia. Tuohon aikaa lapsi sai kansan keskellä usein arvostuksensa vasta kun hän oli noin yhdentoista vuoden iässä tullut tuntemaan lain. Jeesuksen arvostus oli kuitenkin aivan toisenlainen.
Lapsilla on yleensä merkillinen vaikutus. Lapset usein monella tavalla yhdistää ihmisiä. Jos lapset leikkivät keskenään - vanhemmatkin tulevat keskenään tutuiksi. Näin se usein menee. Lapset eivät erottaudu toisistaan samalla tavalla kuin aikuiset tekevät. Kaveri on usein helppo löytää.
Mutta mitä voisi olla se, että Jumalan valtakunta on lasten kaltaisten valtakunta?
Tämä saa minut miettimään sitä, mikä lapsen elämässä on erilaista kuin aikuisen. Lapselle elämä on aivan eri tavala lahjaa kuin aikuiselle. Hän ei käy töissä tienaamassa palkkaa tullakseen toimeen. No - ei hän eläkkeelläkään tullakseen toimeen. Hänelle toimeentulo on lahjaa, huolenpitoa. Monen lapsen ominaisuus on saada vahvasti tulla rakastetuksi täysin riippumatta siitä millainen on.
Mahtaako se olla niin, että Jumalan valtakunta otetaan vastaan samalla tavalla kuin lapsi saa ottaa elämänsä vastaan. Lahjana puhtaasta rakkaudesta. Ilman ansioita, ilman mainetta.
Evankeliumin katkelmassa on kohta, joka myös herättää pientä huolta. Opetuslapset moittivat tuojia... Liekö siinäkin jotain, mitä pitäisi tässä meidän ajassamme hiukan miettiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti